Järjen hiven

Tämän päivän antoisin hetki oli vääntää työpaikan wc-tiloissa viisi kiloa chilikakkaa samalla lukien Tommy Tabermannin runoa seinällä olevasta poikakalenterista.

Viime kesän kohokohta oli matka Amsterdamin kautta Pekingiin, jossa hauskanpidon lisäksi ripuloin noin 8 päivää putkeen, jonka vuoksi kuuluisa muurikin jäi näkemättä. Tästä viisastuneena seuraavalla reissullamme väännämme aivot offille ja lähdemme jouluksi valmismatkalle Teneriffan junttiparatiisiin. Voiko jouluaattoa muka viettää tätä huikeammissa tunnelmissa?

Remonttikin on ohi ja uudet tuparit pidetty. Näin periaatteessa kaikki niin bueno kuin olla ja voi, mutta jostain syystä minulle on jäänyt päälle jatkuva pelko siitä, että seuraavaksi tapahtuu jotain hirveää, vähintäänkin maailmanloppu tai jotain siihen verrannollista. Tämä paniikinomainen fiilis vaikuttaa jo yöuniinikin. Työterveyslääkäri totesi jälkistressini täysin normaaliksi ilmiöksi, jonka pitäisi ajan myötä hellittää luonnostaan. Näinhän se varmasti onkin, mutta täysin nakit silmillä ei meinaa työnteosta tulla vittujakaan, sairaslomalle ei ole käytännössä mahdollisuutta ja unilääkkeet pistävät pään pöpperöiseksi koko aamupäivän ajaksi. Uninappien avulla tässä nyt toistaiseksi kuitenkin mennään ja jätetään kaikki ylimääräinen touhuilu ja ryynääminen väliin. Lepo on hyvä juttu.

PS: Minulla on maailman ihanin uusi violetti talvitakki.