Mittumaari

Työkaveri saapuu töihin itkuisena: hänen koiransa tekee kuolemaa. Toinen työkaveri on saanut asiakkaasta stalkkerin, joka soittelee jopa viikonloppuisin ja pikkutunneilla hourien sekavia joko kännissä tai lääketokkurassa. Tyypistä tehdään rikosilmoitus, ellei häirintä hyvin pian lopu. Kolmas työkaveri kävi reissussa kokeakseen sen, kuinka miessiivooja runkkaa hotellihuoneessa hänen alusvaatteisiinsa. Muiltakin osin reissusta jäi vain paskan maku suuhun, eikä kuulemma koskaan enää Egyptiin.

Puoliso jännittää jatkosopparin kohtaloa, kuun vaihteessa on työsuhde katkolla. Pomo kärsii stressistä ja sydänvaivoista, mutta yrittää olla purkamatta sitä liikaa alaisiinsa. Ilahdutettiin häntä juuri kuoharipullolla ja halattiin. Kaverilla on terveyshuolia ja kotiväki tuskailee myös monenlaisten murheenkryynien kanssa. Itse käyn kerran viikossa hierojalla ja selkä on aina yhtä kipeä ja jumissa. Venytellä pitäisi, mutta aina se unohtuu tai laiskottaa muuten vaan.

Kohta pistän kamat kassiin ja lähden viettämään cityjuhannusta hyvän ruoan, juoman ja seuran parissa. Hötkyillään sitten taas ensi viikolla ja lasketaan päiviä ja tunteja kesäloman, seuraavan viikonlopun tai eläkeiän alkuun.

2. maanantai

Huomasin eilen, että olen kadottanut duunipaikan avaimet jonnekin viikonlopun aikana. Asunto on käännetty ympäri moneen kertaan, viikonlopun isännältä tiedusteltu asiaa ja löytötavaratoimistot kyselty läpi, mutta vielä ei ole avaimia löytynyt ja tuskin löytyykään. On liian monta paikkaa, minne ne ovat voineet pudota. Ahdisti kertoa mokasta esimiehelle, varsinkin kun tämä ei ole edes ensimmäinen kerta kun jotain tällaista tapahtuu. Vuosi sitten minulta varastettiin baarissa käsilaukku ja siinä rytäkässä menivät puhelin, koti- ja työpaikan avaimet, kaikki kortit ja liuta muuta henkilökohtaista tavaraa. Nyt en voi syyttää asiasta edes ketään muuta kuin itseäni.

Yö oli levoton, sillä sain vähän väliä päähäni ajatuksen paikoista, mistä avaimia voisi vielä etsiä, jolloin hyppäsin ylös penkomaan asuntoa. Vielä aamulla kulutin aikaa asunnon penkomiseen mitä epätodennäköisemmistä paikoista, ennen kuin uskalsin lähteä tunnustamaan mokani esimiehelle. Onneksi hän oli ymmärtäväinen ja sovimme, että katsotaan tilannetta uudelleen juhannuksen jälkeen, jos ne vielä jostain ilmaantuisivat. Tulee kohtalaisen kalliiksi sarjoittaa kaikki lukot uudelleen, joten tulen taatusti kääntämään asuntoni ja muut mahdolliset paikat ylösalaisin vielä moneen kertaan. Vitutusta lisäsi eilen saatu turhanpäiväinen parkkisakko pysäköityämme Pasin kanssa autoni vahingossa väärin. Onpa taas ihan jumalattoman fiksu olo.

Avainepisodi tosin poistui mielestä kun kuulin tuttavani tuoreimmat kuulumiset. Tässä palaa heidän naapuritalonsa. Tuttavani oli valvonut koko yön peläten palon leviävän heidänkin taloonsa (oli ilmeisesti ollut varsin lähellä) ja tuntenut suunnatonta kiukkua niitä naapureita kohtaan, jotka menivät räpsimään valokuvia sekä erityisesti sitä nuorisoporukkaa kohtaan, joka meni Mäkkärin pussien kanssa seuraamaan viihdenumeroa tässä palavat ihmisten kodit. Kaunista. Tästä tulee varmaan vielä vitun hyvä päivä.

Kerava

Keravointi meni hienosti! Kaupunkia tuli tuhottua suhteellisen vähän, mutta olut- ja viinipulloja suhteellisesti enemmän. Oli mahtavaa päästä grillaamaan ja saunomaan. Porukalla suunniteltiin myös mökkireissua loppukesälle, asuntovaunureissua pohjoiseen ja yhteistä ulkomaanmatkaa. Sen verran kovia olivat reissuhalut kaikilla, että eiköhän noista joku suunnitelma toteudu. Univelkaa tuli maksettua jonkin verran pois; perjantaina simahdettiin turhan aikaisin ja launtaina ja sunnuntain välisenä yönä koisattiin 13 tuntia putkeen. Kuvissa vähän viikonlopun fiiliksiä:




Sunnuntaina isäntämme Sami lähti Metallican keikalle ja me junailimme takaisin Tampereelle. Olo oli vähän ryytynyt kaikesta rentoutumisesta ja nukkumisesta huolimatta, mutta pieni breikki muissa maisemissa tuntui silti hyvältä (olkoonkin, että kyseessä oli Kerava). Töihin palasin levottomasti nukutun yön jälkeen kuulemaan huonoja uutisia: tärkeä asiakkuus oli menetetty ja uudet yt:t alkavat välittömästi. Tällä kertaa ne eivät onneksi koske meidän yksikköämme. Kollega oli nähnyt edellisenä yönä tästä untakin ja esimiehemme lievästi hämmentyi, kun työkaveri aamulla ensimmäiseksi kysyi puolileikillään uusista yt-neuvotteluista. Ahdistaa olla töissä, kun jatkuvasti kuulee huonoja uutisia ja koko organisaatiossa on epäselvä tilanne. Ei pahemmin lohduta se, että oma asema on toistaiseksi turvattu, kun ympärillä on enimmäkseen ahdistuneita ja epätoivoisia työkavereita pelkäämässä oman työpaikkansa puolesta.

Kävin katsomassa kämppäänikin eilen junalta tultuani. Eteisen lattia oli kaakeloitu ja enää puuttuu wc:n ja kylppärin lattian kaakeloinnit. Tuntuu ihan epätodelliselta ajatus siitä, että muutaman viikon päästä ehkä pääsisi tuosta murjusta omaan kotiin.

ei kai saalistava susi ehdi jälkiänsä peittää

Monta päivää päässä on soinut:

Miten voimme yli talven kestää,
missä hitossa me hiukset pestään,
pyykit sentään huuhdella voi laiturilta

No, on tämä vaihtelua Apinamieheen. :-)

Duunista ei tule mitään ja univelka on valtava. Vatsaa on kivistänyt lounaan jälkeen, sama juttu työkaverilla. Taisi olla viimeinen ruokailukerta siinä epämääräisessä kiinalaisraflassa. Ruokakin maistui perseeltä.

Viikonlopun suunnitelmissa on tuhota Keravan kaupunki. Porukoitakin pitäisi joskus ehtiä moikkaamaan ja pikkuveljen synttärit unohtuivat autuaasti. Ala-asteikäinen veljeni sai lahjaksi läppärin, minä sain sen ikäisenä sähkökirjoituskoneen. Oi niitä aikoja, kylläpä se maailma muuttuu ja niin edelleen. Provinssikin olisi, mutta hoidetaan nyt kuitenkin tuo Kerava alta pois, tulee halvemmaksikin. Pullo viinaa jäi edellisestä viikonlopusta ja lähijuna Tre-Kerava maksaa 18 euroa. Lisäksi isäntäväkeä on ennalta varoitettu määrärahojen puutteesta, jotta ei tulisi laadittua liian suureellisia suunnitelmia. Jospa tuhotaan vaan ihan pienimuotoisesti ja säästetään isommat paukut aikaan, jolloin on rahaa ja terveyttä enemmän?

potkukelkalla voi hakea tarvikkeita lisää

Dokumenttiprojekti: kuvasarjassa kaksi kesäistä viikonloppua

Lempiväiset puistossa.


Tissivako puistossa.

Piknik puistossa. Take-away-kinukkia, olutta ja suklaapatukoita.


Rastatukka kaljottelemassa.


Pasi Pollari kaljottelemassa.

Ylpeä retropelipaidan omistaja.


Hannes, Pasi ja Sulo poseeraavat Seppo Boismanin kanssa Turun keikalla.

Kirjoittelimme ja saimme kirjeitä Aboa Vetus & Ars Novan aulabaarissa.

Ilta kääntyy yöhön...

...ja muistikuvat sumentuvat.

Loppu.

Niitä näitä

Jännä, millaisia mielikuvia sitä ihmisistä toisinaan saa. Kävin lounaalla Sokoksen ruokalassa, joka oli melko ruuhkainen ja jouduin tunkeutumaan vieraan ihmisen pöytäseuraksi. Istuin vastapäätä nuorta punapäistä tyttöä ja söimme salaattejamme hiljaisuuden vallitessa. Jostain syystä päähäni pompsahti ajatus, että mahtaakohan tuo vastapäinen tyttö olla lesbo. Karistin mielikuvan pois, sillä mitä se minulle kuuluu ja miksi minä sellaista edes mietin, ihan viehättävä tyttö kyllä, mutta hei syödäänpäs nyt tämä salaatti vaan.

Mielikuvan johdosta en kuitenkaan voinut olla repeämättä, kun lounaan loppupuolella tyttö kysyi hymyillen: "Käytsä usein täällä?".

Hihiteltiin siinä sitten molemmat ja juteltiin niitä näitä.

Sen sijaan lounaan jälkeen ei enää hymyilyttänyt, kun kävin tsekkaamassa tilini saldon ja laskeskelin maksamattomien laskujen yhteissumman. Huh. On aivan hullua lähteä ulkomaille tällä budjetilla, mutta toisaalta minun on pakko. En missään tapauksessa aio viettää nykyisessä koirankopissa koko kesää. Pää rusentuu kasaan ja tuntuu, ettei ole tilaa edes hengittää. Joka paikka on täynnä pyykkiä, astioita, työ- ja koulupapereita, laskuja, roskia, kenkiä, arkea. Alapuolella on sauna, joka lämmittää kämpän sietämättömäksi viitenä päivänä viikossa. Kylppärin lamppu paloi, mutta se on kiinnitetty niin oudolla systeemillä kattoon, ettei vaihtaminen ole onnistunut. Ei ole kyllä jaksanut paneutuakaan asiaan, voi sitä pimeässäkin paskoa ja peseytyä.

Olo on niin kuin avovankilassa olisi: käydään töissä ja muuten virutaan surkeassa sellissä.

Täältä täytyy päästä edes pariksi viikoksi pois

POIS

POIS

POIS

POIS

Mysteeri

Kävin lauantaina asunnossani etsimässä joitakin tavaroita ja tein hämmentävän löydön. Television alta löytyi Top-Sportin muovikassi, jonka sisällä oli minulle kuulumaton käsilaukku. Käsilaukkun sisältä löytyneen lompakon korteista näin, että laukun omistaja on 86-vuotias nainen. Viimeisimmät kuitit olivat elokuulta 2007.

Siis mitä ihmettä? En ole koskaan aikaisemmin törmännyt kyseiseen laukkuun eikä se ole voinut kovin montaa kuukautta televisioni alla lojua. Numerotiedustelusta ei löytynyt ketään sen nimistä henkilöä, joten minun täytynee viedä laukku poliisilaitokselle. En tosin pysty selittämään, miten laukku minun olohuoneeseeni ja television alle on päätynyt. Toivon todella, että mummeli ei ole joutunut esimerkiksi henkirikoksen kohteeksi, sillä siinä tapauksessa kysymyksiä herää runsaasti lisää. En tietääkseni harrasta mummojen ryöstelyä eikä kukaan muukaan luonani vierailevista ihmisistä. Asuinkumppanini oli yhtä tietämätön asiasta.

Käyttävätköhän remonttimiehet asuntoani varastetun tavaran kätköpaikkana ja siksi korjaustyöt eivät valmistu koskaan? Ehkä mummelin ruumis on muurattu kylpyhuoneen lattiaan? Ehkä minulla on kleptomaani sivupersoona..?

Mystistä.