Sain äsken puhelun isännöitsijältä. Alakerran asuntoon tippuu taas vettä.
Ei tässä tiedä itkeäkö vai nauraa.
keskiviikkona 25. helmikuuta 2009
torstaina 19. helmikuuta 2009
Valokuvatorstai: Draama
Valokuvatorstain 120. haaste on teemaltaan draama:
Kuvassa on ensimmäinen saamani pehmolelu nimeltään Nalle. Nykyään kaikenkarvaisia pehmoja majailee asunnossani ainakin yli viisikymmentä kappaletta, mutta Nalle on edelleen rakkain. Nalle on herraskarhu, joka tietää vastauksen kaikkiin maailman kysymyksiin. Sen kanssa on monet hurjat seikkailut, retket ja mielikuvituksekkaat draamat koettu. Valitettavasti se näkyy myös pikku raukan ulkonäöstä. Lapsena pidin Nallea niin viisaana, että tein sille päähän reiän tarkistaakseni onko sillä aivot.
Kuvassa on ensimmäinen saamani pehmolelu nimeltään Nalle. Nykyään kaikenkarvaisia pehmoja majailee asunnossani ainakin yli viisikymmentä kappaletta, mutta Nalle on edelleen rakkain. Nalle on herraskarhu, joka tietää vastauksen kaikkiin maailman kysymyksiin. Sen kanssa on monet hurjat seikkailut, retket ja mielikuvituksekkaat draamat koettu. Valitettavasti se näkyy myös pikku raukan ulkonäöstä. Lapsena pidin Nallea niin viisaana, että tein sille päähän reiän tarkistaakseni onko sillä aivot.
maanantaina 16. helmikuuta 2009
Ei tähän suuteleminenkaan auttanut
Tämä ei ole reilua. Minulla on kahden päivän krapula, vaikka en mielestäni juonut lauantaina enempää kuin kohtuullisesti. Ilta oli kyllä hauska sisältäen mm. intohimoisen suudelman yhden Aneten kanssa, herkän poskitanssin Katjan kanssa Janos Valmusen musiikin soidessa, sekä uusiin, mielenkiintoisiin ihmisiin tutustumista.
Illan emäntä kiusoitteli minua siitä, etten ollut tunnistanut häntä edellisen tapaamisemme jälkeen. Olin jokin aika sitten viettänyt vastaavanlaisen illanvieton hänen luonaan ja seuraavana aamuna olin hoiperrellut pahoinvoivan näköisenä hänen ajamaansa bussiin. (Selvennettäköön nyt vielä, että illan emäntä ei alkoholia ollut nauttinut.) Muistan kyllä, että kuljettajassa oli jotain tuttua ja erityisesti mieleeni jäi hänen leveä, iloinen virnistyksensä. "Olipas siinä hyväntuulinen kuski", ajattelin, mutta en käsittänyt hänen nauravan olemukselleni. On vaikea tunnistaa ihmisiä yhteyksistä, joihin en osaa heitä liittää. Samalla tavalla minulla on jäänyt tunnistamatta tutut kaupan kassalla tai kaverit hoitohenkilökunnan vaatteissa. Kasvomuistini on muutenkin surkea, nimimuistini vielä heikompi, mutta sen sijaan ihmisten äänet jäävät minulla hyvin mieleen.
Olen viikko sitten saanut kaiketi antibioottikuurin sivuvaikutuksena inhottavan ja kutisevan ihottuman. Kaula, käsivarret ja kyljet ovat punaisia laikkuja täynnä ja nyt ihottuma näyttää levinneen myös selkään, niskaan ja vähän poskiinkin. Lääkekuuri kuitenkin loppui jo viime viikolla, miksi tämä sitten aina vain pahenee?
Perjantaina pidän pientä breikkiä arjesta. Ensinnäkin pyysin vapaapäivän töistä, varasin parturiajan ja illalla suuntaan muun tuulipukukansan kanssa miniristeilylle. Vikingillä sattuu olemaan blini- ja mätiviikot. Palkkapäivä ja kaikkea. Toivottavasti iho on siihen mennessä hieman tasoittunut, vaikka ovathan nämä tavallaan melkeinpä söpöjä.
Illan emäntä kiusoitteli minua siitä, etten ollut tunnistanut häntä edellisen tapaamisemme jälkeen. Olin jokin aika sitten viettänyt vastaavanlaisen illanvieton hänen luonaan ja seuraavana aamuna olin hoiperrellut pahoinvoivan näköisenä hänen ajamaansa bussiin. (Selvennettäköön nyt vielä, että illan emäntä ei alkoholia ollut nauttinut.) Muistan kyllä, että kuljettajassa oli jotain tuttua ja erityisesti mieleeni jäi hänen leveä, iloinen virnistyksensä. "Olipas siinä hyväntuulinen kuski", ajattelin, mutta en käsittänyt hänen nauravan olemukselleni. On vaikea tunnistaa ihmisiä yhteyksistä, joihin en osaa heitä liittää. Samalla tavalla minulla on jäänyt tunnistamatta tutut kaupan kassalla tai kaverit hoitohenkilökunnan vaatteissa. Kasvomuistini on muutenkin surkea, nimimuistini vielä heikompi, mutta sen sijaan ihmisten äänet jäävät minulla hyvin mieleen.
Olen viikko sitten saanut kaiketi antibioottikuurin sivuvaikutuksena inhottavan ja kutisevan ihottuman. Kaula, käsivarret ja kyljet ovat punaisia laikkuja täynnä ja nyt ihottuma näyttää levinneen myös selkään, niskaan ja vähän poskiinkin. Lääkekuuri kuitenkin loppui jo viime viikolla, miksi tämä sitten aina vain pahenee?
Perjantaina pidän pientä breikkiä arjesta. Ensinnäkin pyysin vapaapäivän töistä, varasin parturiajan ja illalla suuntaan muun tuulipukukansan kanssa miniristeilylle. Vikingillä sattuu olemaan blini- ja mätiviikot. Palkkapäivä ja kaikkea. Toivottavasti iho on siihen mennessä hieman tasoittunut, vaikka ovathan nämä tavallaan melkeinpä söpöjä.
lauantaina 14. helmikuuta 2009
torstaina 12. helmikuuta 2009
Ihan helmee!
Valokuvatorstain haasteena oli lausahdus: "Helmikuu on helmi". Sitä se on varmasti ainakin yhdelle porukalle, jonka riemua katselin kadulla lounastunnin aikoihin.
perjantaina 6. helmikuuta 2009
Anteeks nyt vaan
Anteeks nyt vaan kovasti, mutta meikäläisen ymmärrys tuon vakuutusyhtiön kanssa loppuu tähän.
"Taloyhtiön vakuutus korvaa alkuperäistason eli osakkaiden tekemät parannustyöt kuuluvat kotivakuutuksen piiriin. Ko. vahingossa kph:n lattia- ja seinälaatoitukset ovat osakkaan tekemää parannustyötä. Mikäli osakas ei tyydy alkuperäistasoon, vastaa hän itse erotuksesta.
Historiatietojen puutteen vuoksi katsomme että saunojen osuus korvataan taloyhtiön vakuutuksesta, asunnon saunan osaltahan ei tule kuluja kuin väliseinän osalta, paneloinnit jäävät muuten ennalleen."
Alkuperäistaso asunnossa: saunan tilalla oli vaatehuone. Vakuutusyhtiölle tulisi suuret kustannukset purkaa kaikki ja rakentaa tilalle huoneet alkuperäistason mukaan.
Kun vaatehuone on muutettu saunaksi on tilat kaakeloitu. Vakuutusyhtiö siis korvaisi tilojen rakentamisen tähän tasoon, mutta kuitenkin materiaalit "alkuperäistasoon" eli siihen, mitkä halvat paskat siellä olivat joskus viiskytluvulla. Anteeks nyt vaan, mutta se ei ole mikään alkuperäistaso; ei se ihan alkuperäinen vaatehuoneineen eikä saunamuutoksen jälkeinen alkuperäinen kaakelointeineen. Ei siellä saunassa mitään muovimattoa ole koskaan ollut. Historiatietojen puute? Taloyhtiö tietää vallan mainiosti, että asuntoon on rakennettu sauna jälkikäteen. Joku kusee nyt ja pahasti.
Mielestäni oikeudenmukainen ratkaisu on joko korvata tilojen rakentaminen siihen kuntoon, mitä ne olivat saunan rakentamisen jälkeen ennen vesivahinkoa tai korvata se summa, mitä tilojen palauttaminen alkuperäiskuntoon vaatisi.
Tästä tulee vielä turpakäräjät, saatana.
"Taloyhtiön vakuutus korvaa alkuperäistason eli osakkaiden tekemät parannustyöt kuuluvat kotivakuutuksen piiriin. Ko. vahingossa kph:n lattia- ja seinälaatoitukset ovat osakkaan tekemää parannustyötä. Mikäli osakas ei tyydy alkuperäistasoon, vastaa hän itse erotuksesta.
Historiatietojen puutteen vuoksi katsomme että saunojen osuus korvataan taloyhtiön vakuutuksesta, asunnon saunan osaltahan ei tule kuluja kuin väliseinän osalta, paneloinnit jäävät muuten ennalleen."
Alkuperäistaso asunnossa: saunan tilalla oli vaatehuone. Vakuutusyhtiölle tulisi suuret kustannukset purkaa kaikki ja rakentaa tilalle huoneet alkuperäistason mukaan.
Kun vaatehuone on muutettu saunaksi on tilat kaakeloitu. Vakuutusyhtiö siis korvaisi tilojen rakentamisen tähän tasoon, mutta kuitenkin materiaalit "alkuperäistasoon" eli siihen, mitkä halvat paskat siellä olivat joskus viiskytluvulla. Anteeks nyt vaan, mutta se ei ole mikään alkuperäistaso; ei se ihan alkuperäinen vaatehuoneineen eikä saunamuutoksen jälkeinen alkuperäinen kaakelointeineen. Ei siellä saunassa mitään muovimattoa ole koskaan ollut. Historiatietojen puute? Taloyhtiö tietää vallan mainiosti, että asuntoon on rakennettu sauna jälkikäteen. Joku kusee nyt ja pahasti.
Mielestäni oikeudenmukainen ratkaisu on joko korvata tilojen rakentaminen siihen kuntoon, mitä ne olivat saunan rakentamisen jälkeen ennen vesivahinkoa tai korvata se summa, mitä tilojen palauttaminen alkuperäiskuntoon vaatisi.
Tästä tulee vielä turpakäräjät, saatana.
torstaina 5. helmikuuta 2009
Valokuvatorstai: Hylätyt
Teemana oli tämä Elegian ottama kuva:
Kotiin tultuani löysin keittiöstä työmiehen sinne jättämät hanskat:
Tämä oli muuten ensimmäinen osallistumiseni valokuvatorstaihin.
Kotiin tultuani löysin keittiöstä työmiehen sinne jättämät hanskat:
Tämä oli muuten ensimmäinen osallistumiseni valokuvatorstaihin.
Kahvista ja ei sitten oikeastaan mistään järkevästä
Lepäilyn jälkeinen työpäivä käynnistyi hyvin.
"No niin, tarvitsisimme tällaisia XY2YBLYÖRGH-koodareita määräaikaiseen projektiin, jonka kestosta ei ole varmuutta ja palkkataso huono. Kokemusta vastaavista tehtävistä heillä pitäisi olla useampi vuosi. Saanko listan ehdokkaista huomiseksi?"
Nyt tarvitaan pannullinen vahvaa kahvia.
No mutta, tässähän tuli kuin tilauksesta hakemus portugalilaiselta kokeneelta koodarilta, joka on valmis vaihtamaan paikkakuntaa ja määräaikainenkin työ kelpaa mainiosti!
"Ei mitään mutiksia! Meille kelpaavat vain kunnolliset suomalaiset työntekijät!" ärjäisi asiakas tai oikeastaan ei ärjäissyt vaan luin toimeksiannon uudelleen suurennuslasi kädessä. Suomen kansalainen. Joo-o, niinhän siihen oli präntätty. Jokohan se kahvi olisi valmista, haenpa.
Eilen ajattelin taas lempielokuvaani Fight Clubia ja erityisesti seuraavaa repliikkiä:
The things you own end up owning you.
Nuorempana hain duunia, jossa oli mahdollisuus yrittäjyyteen. Olin vähän hämmästynyt, että pääsin haastatteluun sellaisena untuvikkona ilman minkäänlaista kokemusta mistään. Toimitusjohtaja kertoi haastattelussa, että hän ei mielellään palkannut liian kokeneita ihmisiä, koska heillä oli vähemmän henkilökohtaista riskinottokykyä.
"Omaisuuden kertyessä syntyy myös pelko sen menettämisestä", hän sanoi.
Kuulostipa tutulta. Durdenismia?
It's only after you've lost everything that you're free to do anything.
On totta, että mikäli nyt asuisin velattomana pienessä vuokrayksiössä minimalistinen määrä tavaroita ja muuta skeidaa ympärilläni ei minun tarvitsisi säätää ja murehtia asioita, joita säädän ja murehdin nyt. Mutta olisiko minulla toisenlaisilla valinnoilla vain erilaiset murheet koettavana? Vaihtamalla paikkakuntaa, työtä, kavereita, harrastuksia ja muuta perussettiä en silti saisi vaihdettua suhtautumistapaani asioihin. Saisin kyllä hetkeksi muuta ajateltavaa, kunnes taas löytäisin itseni jostain tilanteesta kyrpä otsassa miettimässä mitkä valinnat onnellistuttaisivat minut. (Tosin tämä nyt kuulostaa siltä ikään kuin minulla olisi jotain menetettävää omaisuutta, vaikka oikeasti olen vain sullonut itseni jonnekin byrokratiamappiin velkakirjojen väliin.)
Jaahas, löysin koodarin, mutta palkkatoive on yli kaksinkertainen tarjottuun nähden. Kuinkahan paljon tässä on neuvotteluvaraa, hmm?
You have a kind of sick desperation in your laugh.
Haluaisin käyttää aikani ja energiani sellaiseen, mikä minusta tuntuu tärkeältä ja merkitykselliseltä enkä poukkoilla tyhjänpäiväisten asioiden perässa ja ryntäillä sammuttamassa tulipaloja. Olosuhteet ovat mitä ovat, mutta miten sitä omaa suhtautumista muutetaan? Tarkastelemalla asioita laajemmassa perspektiivissä ei mikään ikävä tapahtuma tunnu merkittävältä, mutta jotenkin en meinaa saada sitä perspektiiviä tuotua päivittäiseen elämääni, jolle mitättömät sivuseikat luovat puitteet ja mittakaavan. Olen kiertänyt jo pitkään samaa kehää ja keskittynyt vääriin asioihin. Failure.
No nyt löysin yhden sopivalta vaikuttavan tyypin, tosin kokemusta on vähemmän kuin toivottiin. Soitankin hänelle, onhan tämäkin jo edistystä. Sitten keitän uutta kahvia, sillä ahneet kollegani ovat jo käyneet tyhjentämässä pannun.
Stressissä on toki yksi hyväkin puoli:
-8 kg.
"No niin, tarvitsisimme tällaisia XY2YBLYÖRGH-koodareita määräaikaiseen projektiin, jonka kestosta ei ole varmuutta ja palkkataso huono. Kokemusta vastaavista tehtävistä heillä pitäisi olla useampi vuosi. Saanko listan ehdokkaista huomiseksi?"
Nyt tarvitaan pannullinen vahvaa kahvia.
No mutta, tässähän tuli kuin tilauksesta hakemus portugalilaiselta kokeneelta koodarilta, joka on valmis vaihtamaan paikkakuntaa ja määräaikainenkin työ kelpaa mainiosti!
"Ei mitään mutiksia! Meille kelpaavat vain kunnolliset suomalaiset työntekijät!" ärjäisi asiakas tai oikeastaan ei ärjäissyt vaan luin toimeksiannon uudelleen suurennuslasi kädessä. Suomen kansalainen. Joo-o, niinhän siihen oli präntätty. Jokohan se kahvi olisi valmista, haenpa.
Eilen ajattelin taas lempielokuvaani Fight Clubia ja erityisesti seuraavaa repliikkiä:
The things you own end up owning you.
Nuorempana hain duunia, jossa oli mahdollisuus yrittäjyyteen. Olin vähän hämmästynyt, että pääsin haastatteluun sellaisena untuvikkona ilman minkäänlaista kokemusta mistään. Toimitusjohtaja kertoi haastattelussa, että hän ei mielellään palkannut liian kokeneita ihmisiä, koska heillä oli vähemmän henkilökohtaista riskinottokykyä.
"Omaisuuden kertyessä syntyy myös pelko sen menettämisestä", hän sanoi.
Kuulostipa tutulta. Durdenismia?
It's only after you've lost everything that you're free to do anything.
On totta, että mikäli nyt asuisin velattomana pienessä vuokrayksiössä minimalistinen määrä tavaroita ja muuta skeidaa ympärilläni ei minun tarvitsisi säätää ja murehtia asioita, joita säädän ja murehdin nyt. Mutta olisiko minulla toisenlaisilla valinnoilla vain erilaiset murheet koettavana? Vaihtamalla paikkakuntaa, työtä, kavereita, harrastuksia ja muuta perussettiä en silti saisi vaihdettua suhtautumistapaani asioihin. Saisin kyllä hetkeksi muuta ajateltavaa, kunnes taas löytäisin itseni jostain tilanteesta kyrpä otsassa miettimässä mitkä valinnat onnellistuttaisivat minut. (Tosin tämä nyt kuulostaa siltä ikään kuin minulla olisi jotain menetettävää omaisuutta, vaikka oikeasti olen vain sullonut itseni jonnekin byrokratiamappiin velkakirjojen väliin.)
Jaahas, löysin koodarin, mutta palkkatoive on yli kaksinkertainen tarjottuun nähden. Kuinkahan paljon tässä on neuvotteluvaraa, hmm?
You have a kind of sick desperation in your laugh.
Haluaisin käyttää aikani ja energiani sellaiseen, mikä minusta tuntuu tärkeältä ja merkitykselliseltä enkä poukkoilla tyhjänpäiväisten asioiden perässa ja ryntäillä sammuttamassa tulipaloja. Olosuhteet ovat mitä ovat, mutta miten sitä omaa suhtautumista muutetaan? Tarkastelemalla asioita laajemmassa perspektiivissä ei mikään ikävä tapahtuma tunnu merkittävältä, mutta jotenkin en meinaa saada sitä perspektiiviä tuotua päivittäiseen elämääni, jolle mitättömät sivuseikat luovat puitteet ja mittakaavan. Olen kiertänyt jo pitkään samaa kehää ja keskittynyt vääriin asioihin. Failure.
No nyt löysin yhden sopivalta vaikuttavan tyypin, tosin kokemusta on vähemmän kuin toivottiin. Soitankin hänelle, onhan tämäkin jo edistystä. Sitten keitän uutta kahvia, sillä ahneet kollegani ovat jo käyneet tyhjentämässä pannun.
Stressissä on toki yksi hyväkin puoli:
-8 kg.
keskiviikkona 4. helmikuuta 2009
"Kammottava" blogikirjoitus
Popmundo (entiseltä nimeltään Popomundo) on hieno peli, varsinkin kaveriporukalla pelattaessa. Peruspeli on ilmainen ja pelin ideana on perustaa bändi, jonka jäsenet harjoittavat virtuaalisesti soittotaitojaan, käyvät keikoilla, viettävät kiertue-elämää ja hankkivat haluamansa ammatin ja työpaikan. Lisäksi hahmot voivat mm. deittailla, mennä naimisiin, hankkia lapsia ja seikkailla ympäri maailmaa. Yllätyksiäkin sattuu: voit joutua vaikkapa rikoksen kohteeksi, eksyä tai löytää kaatopaikalta esimerkiksi apinatohvelit.
Itse olen tähän koukuttunut vasta muutama kuukausi sitten, vaikka peli on kai jo aika vanha. Muutama kaverikin innostui pelistä samanaikaisesti. Muutama päivä sitten bändillämme - joka kuuluu genreen elektroninen musiikki - oli ensimmäinen keikka, joka ei mennyt erityisen hyvin. (Ehkä keikkasettiin ei kannata lisätä esimerkiksi tulishowta, ellei ole hankkinut tulityöskentelyyn tarvittavia taitoja.)
Popmundon kääntöpuoli on se, että nykyään tulee irl-elämässäkin määriteltyä kaikki asiat Popmundo-termein. Pelissä arvioidaan esimerkiksi sävellettyjä biisejä, tehtyjä keikkoja ja ihmissuhteiden tasoa tietyn adjektiivilistan mukaan. Käytetyt adjektiivit tarttuvat ajatteluuni kuin siirappikakka persvakoon ja huomaan ajattelevani nykyään monia asioita samalla termistöllä huonoimmasta parhaimpaan.
Eräänä päivänä mennessäni huonohkoon ruokapaikkaan syömään totesin ruoan laadun olevan todella olematon. Samana päivänä haastatellessani erästä työnhakijaa tuomitsin hänen ammattitaitonsa haettuun tehtävään nähden hirvittäväksi. Monena aamuna olen peiliin katsoessani todennut olevani karmaiseva. Onneksi minulla on verrattomia ystäviä, jotka arvostavat minua siitä huolimatta. Tällä hetkellä haaveissani on lisäksi saada illalla järisyttävän upeaa, TAIVAITA HIVELVÄÄ tai peräti TAIVAALLISEN UPEAA seksiä, mutta olisin miellyttäväänkin ihan tyytyväinen.
Muuten tämä päivä on ollut melko huono. Lääkäri soitti ja kertoi, että kurkussani on streptokokki, joka saattaa elää "puoliloisena". Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että siihen ei tehoa lääkitys vaan täytyy turvautua lisäksi leikkaukseen. Lisäksi kämppäasiat eivät menneetkään ihan niin kuin piti, koska vakuutusyhtiö ottikin tiukan kannan siihen, millaiseen tasoon saakka asunto korjataan. Tämähän tarkoittaa ihan muovimattotasoa, ellen avaa kukkaronnyörejä ja saa sieltä jollain taikatempulla tuhansia euroja esiin. Aiemmin sain väärää tietoa jossain tapahtuneen informaatiokatkoksen vuoksi. Sanoisin että oivallista, mutta Popmundo ei ymmärrä sarkasmia. Mietitään niitä asioita kuitenkin joskus toiste, sillä jatkuva valittaminen ei ole kovin vallankumouksellista.
Itse olen tähän koukuttunut vasta muutama kuukausi sitten, vaikka peli on kai jo aika vanha. Muutama kaverikin innostui pelistä samanaikaisesti. Muutama päivä sitten bändillämme - joka kuuluu genreen elektroninen musiikki - oli ensimmäinen keikka, joka ei mennyt erityisen hyvin. (Ehkä keikkasettiin ei kannata lisätä esimerkiksi tulishowta, ellei ole hankkinut tulityöskentelyyn tarvittavia taitoja.)
Popmundon kääntöpuoli on se, että nykyään tulee irl-elämässäkin määriteltyä kaikki asiat Popmundo-termein. Pelissä arvioidaan esimerkiksi sävellettyjä biisejä, tehtyjä keikkoja ja ihmissuhteiden tasoa tietyn adjektiivilistan mukaan. Käytetyt adjektiivit tarttuvat ajatteluuni kuin siirappikakka persvakoon ja huomaan ajattelevani nykyään monia asioita samalla termistöllä huonoimmasta parhaimpaan.
Eräänä päivänä mennessäni huonohkoon ruokapaikkaan syömään totesin ruoan laadun olevan todella olematon. Samana päivänä haastatellessani erästä työnhakijaa tuomitsin hänen ammattitaitonsa haettuun tehtävään nähden hirvittäväksi. Monena aamuna olen peiliin katsoessani todennut olevani karmaiseva. Onneksi minulla on verrattomia ystäviä, jotka arvostavat minua siitä huolimatta. Tällä hetkellä haaveissani on lisäksi saada illalla järisyttävän upeaa, TAIVAITA HIVELVÄÄ tai peräti TAIVAALLISEN UPEAA seksiä, mutta olisin miellyttäväänkin ihan tyytyväinen.
Muuten tämä päivä on ollut melko huono. Lääkäri soitti ja kertoi, että kurkussani on streptokokki, joka saattaa elää "puoliloisena". Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että siihen ei tehoa lääkitys vaan täytyy turvautua lisäksi leikkaukseen. Lisäksi kämppäasiat eivät menneetkään ihan niin kuin piti, koska vakuutusyhtiö ottikin tiukan kannan siihen, millaiseen tasoon saakka asunto korjataan. Tämähän tarkoittaa ihan muovimattotasoa, ellen avaa kukkaronnyörejä ja saa sieltä jollain taikatempulla tuhansia euroja esiin. Aiemmin sain väärää tietoa jossain tapahtuneen informaatiokatkoksen vuoksi. Sanoisin että oivallista, mutta Popmundo ei ymmärrä sarkasmia. Mietitään niitä asioita kuitenkin joskus toiste, sillä jatkuva valittaminen ei ole kovin vallankumouksellista.
tiistaina 3. helmikuuta 2009
Vittuja ja viiksiä
Köh köh hätshii! Päädyin taas sairaslomalle. Edellisestä kerrasta ei ollutkaan paria viikkoa kauempaa. Viime kerralla kyseessä oli angiina, nyt poskiontelotulehdus. Kurkku on täynnä paksua, vihreää limaa ja öisin olo on kuumeinen. Hyi nam.
Lääkäri alkoi miettiä syitä siihen, miksi olen jatkuvasti sairas. Lemmikeistä ja mahdollisista allergioista arvelun hän lopetti heti kerrottuani siitä, että asun vesivahinkokämpässä. On ilmeisesti hyvin mahdollista - suorastaan väistämätöntä - että kosteudessa on muhinut homesientä tai muuta mikrobikasvustoa, jolle olen altistunut. En ymmärrä, miksi en tullut itse ajatelleeksi samaa, vaikka olen aikaisemmin asunut vuoden hometalossa. Siinähän oireita ovat mm. hengitystieinfektiot, allergiaoireet, väsymys, päänsärky, kuumeilu sekä lihas- ja nivelkivut. (Itse olin epäillyt lähinnä hiv-infektiota ja muuta yhtä todennäköistä.)
Vittu. Illalla menen valitsemaan ne uudet kaakelit sun muut tilpehöörit vaikka olisin millaisissa kuumehoureissa. Kanta-asiakaskortteja perinteisesti dissanneena tyyppinä tein muuten myönnytyksen: hankin Yliopiston Apteekin etukortin. On sinne nyt sen verran rahaa viime kuukausina roudattu. Niin vittu.
Kevennän tunnelmaa muutamalla löytämälläni tilannekuvalla Pelkät viikset 2009 -kilpailusta, jonka juontajana ja viiksiraatilaisena toimin:
Krista ja minä viehkeinä viiksiniekkoina.
Kisan voittaja Pasi Pollari sekä toinen kilpailija Sami tutkivat palkintopokaalia.
PP-voittaja sekä perintöprinssit Timo ja Jani.
Ihanat viiksimiehet: Sami, Kim ja Joonas.
Hannes toimi gaalan virallisena kuvaajana. (Vielä eivät valitettavasti olleet kuvat jaossa.) Katja puolestaan huolehti illan otsatukkakiintiöstä.
Sitten taitaakin olla taas aika ottaa päivän huumausaineannos.
Lääkäri alkoi miettiä syitä siihen, miksi olen jatkuvasti sairas. Lemmikeistä ja mahdollisista allergioista arvelun hän lopetti heti kerrottuani siitä, että asun vesivahinkokämpässä. On ilmeisesti hyvin mahdollista - suorastaan väistämätöntä - että kosteudessa on muhinut homesientä tai muuta mikrobikasvustoa, jolle olen altistunut. En ymmärrä, miksi en tullut itse ajatelleeksi samaa, vaikka olen aikaisemmin asunut vuoden hometalossa. Siinähän oireita ovat mm. hengitystieinfektiot, allergiaoireet, väsymys, päänsärky, kuumeilu sekä lihas- ja nivelkivut. (Itse olin epäillyt lähinnä hiv-infektiota ja muuta yhtä todennäköistä.)
Vittu. Illalla menen valitsemaan ne uudet kaakelit sun muut tilpehöörit vaikka olisin millaisissa kuumehoureissa. Kanta-asiakaskortteja perinteisesti dissanneena tyyppinä tein muuten myönnytyksen: hankin Yliopiston Apteekin etukortin. On sinne nyt sen verran rahaa viime kuukausina roudattu. Niin vittu.
Kevennän tunnelmaa muutamalla löytämälläni tilannekuvalla Pelkät viikset 2009 -kilpailusta, jonka juontajana ja viiksiraatilaisena toimin:
Krista ja minä viehkeinä viiksiniekkoina.
Kisan voittaja Pasi Pollari sekä toinen kilpailija Sami tutkivat palkintopokaalia.
PP-voittaja sekä perintöprinssit Timo ja Jani.
Ihanat viiksimiehet: Sami, Kim ja Joonas.
Hannes toimi gaalan virallisena kuvaajana. (Vielä eivät valitettavasti olleet kuvat jaossa.) Katja puolestaan huolehti illan otsatukkakiintiöstä.
Sitten taitaakin olla taas aika ottaa päivän huumausaineannos.
maanantaina 2. helmikuuta 2009
Kommentti, jota en kuvitellut kuulevani koskaan
"Arvaa mitä, kulta? Meillä on kohta jo tuhat plussapistettä kasassa!"
Tästäkö se keskiluokkaistuminen alkaa? Seuraavaksi kai alkaa haaveilut farmarivolvosta.
Tästäkö se keskiluokkaistuminen alkaa? Seuraavaksi kai alkaa haaveilut farmarivolvosta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
