Koti

Saunaa, kylpyhuonetta ja keittiötä:





Ei sitä vessaa kuulemma pureta. Korjaustyöt aloitetaan tänään ja ensi viikolla valetaan lattia. :-)

Vanhoja haavoja

Näin jälleen painajaisunia. Tällä kertaa ne eivät olleet absurdeja paloittelu-unia, vaan liittyivät vuosien takaisiin, traumaattisiin tapahtumiin. En viitsi puida niitä tarkemmin, mutta ikävä kyllä näen niistä varsin usein ahdistavia unia. Olen yrittänyt käsitellä tapahtumat mielessäni moneen kertaan, puhunut niistä lähimmille ystäville ja koettanut hyväksyä ne osaksi menneisyyttäni, mutta näköjään tuloksetta.

"We may be through with the past, but the past ain't through with us."

Edesmennyt vaarini – josta aikaisemmin olenkin kertonut – kärsi sodan aiheuttamista traumoista ja näki nuoruutensa tapahtumista usein painajaisia. Mummoni on kertonut, että vaari oli keskellä yötä herännyt, rynnännyt keittiöön ja haalinut kaikki löytämänsä teräaseet käsiinsä, koska oli luullut heränneensä hälytykseen. Tämän tapahtuessa sodasta oli aikaa yli kaksikymmentä vuotta. Vielä vuosikymmeniä myöhemmin hän silloin tällöin vetäytyi tuntikausiksi yksin selvittelemään ajatuksia ”vanhoista asioista”. Ihmettelen sitä, miten helvetissä niistä olosuhteista kasvoi miehiä, jotka pystyivät huolehtimaan perheistään ja rakentamaan suhteellisen hyvän elämän.

Tuohon verrattuna tuntuu vähän naurettavalta heräillä toistuvasti öisin hiestä märkänä ja vapisten nähtyään unia yli viisitoista vuotta vanhoista asioista, joista järkeni mukaan olisi pitänyt päästä ajat sitten yli. Unien lisäksi myös joskus laskuhumalassa asiat palautuvat mieleen ja saavat olon vihaiseksi. Normaalitilassa tunnen olevani tapahtumien kanssa sinut, eivätkä ne vaivaa tai pyöri mielessä paljoakaan. Mielenkiintoista nähdä, muuttuvatko asiat ajan mittaan ja jos niin miten. Ajattelin myös seurata, onko jotain tiettyjä tekijöitä, jotkä aina laukaisevat näiden asioiden mieleen palautumisen.

Joitakin vuosia sitten kävin terveyskeskuslääkärillä unettomuuden takia. Unettomuuteni johtui sarjasta isoja elämänmuutoksia, jotka pyörivät yökaudet mielessä. Lääkäri määräsi unilääkkeitä, mutta mukana vastaanotolla harjoittelijana ollut lääketieteen kandi varoitti minua käyttämästä niitä kovin usein. Myöhemmin samana päivänä sain puhelinsoiton samaiselta harjoittelijalta. Hän kertoi, että on myös itse vuosikaudet elänyt univaikeuksien kanssa ja juttelisi mielellään kanssani vaikkapa kahvikupin äärellä. Suostuin ja sovimme tapaamisen seuraavalle päivälle.

Tapaaminen oli mielenkiintoinen. Tapaamani tyttö kertoi, että ei missään tapauksessa saisi ottaa yhteyttä potilaaseen tällä tavalla, mutta sanoi kertomukseni jääneen hänen mieleensä ja hänelle tulleen halun jutella kanssani enemmän. Tyttö kertoi olleensa nuorempana koukussa unilääkkeisiin ja halusi vertailla uniongelmiamme. Juttelimme tuntikausia, myös monista muista asioista. Keskustelun yhteydessä selvisi erikoinen juttu: näimme täsmälleen samanlaista painajaista toistuvasti. Uni oli melko monimutkainen, joten ihan yleisestä yhteensattumasta ei voinut olla kyse. Sovimme, että olemme toisiimme yhteydessä, mikäli jommallekummalle tulee joskus mieleen uneen sopiva tulkinta. Toinen hauska yksityiskohta oli, että tapaamani tyttö oli samanniminen ja hyvin samannäköinen kuin lapsuuden mielikuvitusystäväni.

Minusta ja hänestä tuli ystävykset, mutta myöhemmin muutettuamme eri paikkakunnille yhteydenpitomme väheni ja lopulta katkesi kokonaan. Mieleeni hän on kuitenkin jäänyt pysyvästi.

Vakuutustarkastaja käy tänään kotonani ottamassa kantaa vahingon syihin ja antamassa lopullisen tuomion korvausasiasta. Päätös vaikuttaa siihen, puretaanko wc. Kohtalon vittuilulta tuntuu tosin se, että taloyhtiöllä on toisen rapun kellarissa yleinen wc, mutta asuntoni on viidennessä kerroksessa ja ensi viikolla alkaa vähintään kuukauden kestävä hissiremontti.

Aktiviteetit

Ajatuksena olisi aktivoida pikku hiljaa tätäkin projektia.

Krapula-ajatukset

Silloin tällöin krapulassa mieleeni juolahtaa todella, todella tyhmiä ideoita. Olen kerännyt niistä jo lyhyehkön listan:

- käy lukio uudestaan
- tee wokkia, johon tulee nuudeleita, sipulia, kalanmaksaöljyä ja kirppuja (mistä ihmeestä saa ostaa kirppuja?)
- mene Birraan
- hankkiudu raskaaksi (tämä aiheutti kuvotusreaktion jo ajatuksen tasolla)
- kirjoita kirja, jonka pääosassa on suolikaasu
- hanki työpaikka S-market Pendolinosta
- tee punk-versio Mamban Älä jätä minua -biisistä
- laadi fanisivusto yhdelle bongaamallesi tyypille, jota et edes tunne, mutta jonka sukunimi on mielestäsi hauska
- hyppää tavarajunan kyytiin kaljakassin kanssa
- Mene New Yorkiin (jää epäselväksi oliko kyseessä kaupunki vai tamperelainen ravintola)

Mitään näistä en ole toteuttanut, enkä toivottavasti toteutakaan. Viimeisin idea ei tosin ole tyhmä, vaan kerrassaan loistava, mutta se idea taisikin tulla vielä vähän kännissä. Tämä lista löytyy Elämän kirjasta, jota kannan käsilaukussa mukanani. Siellä on paljon muitakin listoja.

(PS: En ole nyt krapulassa, eikä minulla ole huonoja ideoita, ellei bloggaamista lasketa.)

Harrastus

Minullakin on nyt sitten uusi harrastus. Saa nähdä, jaksanko harrastaa tätä pitemmän aikaa kuin esim. joogaa.

"This happens. This is something that happens. Something that happens."

Maanantai-illan mysteeri oli hajonnut pesukone. Siitä oli päivän aikana irronnut osa, jota ei kuitenkaan löytynyt mistään päin huonetta. Edellisenä päivänä se oli vielä ollut normaalisti paikallaan. Lisäksi espressokeitin oli vaihtanut parilla metrillä paikkaa ja kääntynyt ylösalaisin. Se näytti siltä kuin sitä olisi potkaistu.

Joitakin remppatyyppejä oli taas käynyt päivän aikana asuntoa katsomassa, mutta miksi ihmeessä hekään kodissani paikkoja kolhisivat? Avaimeni ovat myös kadonneet. Zen Cafen Talo-biisi alkaa jo soida päässäni ja kohta taidan etsiä käsiini Haamujengin.

Rautakauppa halusi kuvia irronneesta ovesta, täytyy toimittaa ne tänään. Verottajalla on myös asiaa, soittelen sinnekin. Huolimattomuuttani rikoin myös tietokoneen näppäimistön viikonloppuna. (Neuvo: siihen ei kannata kaataa esim. drinkkiä päälle.) Ahdistus tuli myös uniin: niihin sisältyi lihakoukulla raadeltuja, mätäneviä pikkulapsia, tapettuja eläimiä, irti leikattuja korvia, surrealistisen italialaisen elokuvan kuvaamista Suspirian musiikki taustalla soiden, alastomia jättikullisia miehiä pitelemässä puutarhaletkuilta vaikuttavista peniksistään kiinni ja kusemassa toistensa päälle, hajonnut laituri sekä muinainen egyptiläinen kirja, josta sai raaputtamalla esiin salaisia yksityisviestejä. Heräilin ja pelkäsin nukahtaa uudestaan, yö oli varsin levoton.

Yöunet jäivät lyhyiksi senkin takia, että myöhään illalla tuli katsottua elokuva. Leffateatteriin ei jaksanut lähteä, mutta Magnolia pitkästä aikaa katsottuna viihdytti hyvin kotisohvalla. Olen nähnyt sen viimeksi kahdeksan vuotta sitten ja muistin siitä vain sammakot ja Tom Cruisen roolihahmon. Jollain lailla mielsin leffan liittyvän myös katumukseen ja anteeksiantoon. Tompan machoilveilyä ihailin nytkin, mutta lisäksi huomasin, kuinka koko elokuva oli täynnä onnistuneita roolisuorituksia. Kolmituntisesta pituudestaan huolimatta tunnelmallisen leffan tapahtumia jaksoi hyvin seurata, joten uusintakatselu kannatti.

”Huomenta”, sanoin aamulla haukotellen ja kerroin painajaisistani. Tyyppi sängyn toisella puolella vaikutti pahantuuliselta. Aloitimme aamutoimet ja tänään siihen kuului virkistävästi myös suihku kellaritiloissa. Olisipa puhtaita vaatteita, mutta ei pidä vaatia liikoja. Jossain vaiheessa aamua aloitin utelun siitä, mikä mieltä painoi. Sekö että kaikki tuntui konkreettisesti hajoavan käsiin? Vai kyrpikö jatkuva sairastelu ja tulehdukset, eihän tässä edes muista miltä tuntui joskus olla terve? Ehkä rahahuolet, kun ylimääräisiä laskuja tulvi postiluukusta päivittäin? Vai kenties eniten stressiä aiheuttaa uusi kokopäivätyö ja siihen liittyvät paineet, varsinkin jos samalla yrittää jatkaa opintoja ja hoitaa muita velvoitteita? Luultavimmin kaikki asiat yhteensä?

Ei, ei mitään sellaista kuin veikkailin. Ärtyisyyden syyt löytyivät aivan muualta: ”Suoraan sanottuna minua pännii se, että uneksit jättikullisista miehistä.”

:-) Nyt on aamukahvia, unimöröt karkoitettu mielestä ja kurkkukin tuntuu vähemmän kipeältä. Kaikki taitaa siis olla ihan hyvin.

Halipatzuippa!!!

Lisätään nyt vielä, että tämähän on kerrassaan suloinen blogi.

Ah, darba laiks...

Koska tämänkin päivän työmotivaatio on pakkasen puolella arviolta -280 °C, päätin käyttää aikani töiden tekemisen sijaan niistä kertomiseen. Saatte siis pienen käsityksen siitä, mistä minun työpäiväni muodostuvat.

Lyhyesti sanottuna teen rekrytointia työkseni. Pääasiallisesti päiväni koostuvat asiakaskäynneistä (uusien toimeksiantojen hankkimisesta ja tehtävänkuvien koostamisesta), hakijoiden haastatteluista, paperisodasta (esim. ilmoitusten ja sopimusten laatimisesta) ja pienessä määrin myös esimiestehtävistä. Kuulostaapa tylsältä näin lueteltuna.

Oikean henkilön löytäminen avoinna olevaan tehtävään on kuitenkin mielenkiintoinen haaste. Kun silloin tällöin haastatteluhuoneeseen astelee aivan loistava persoona, virkistää se mielen koko päiväksi. Erilaisten ihmisten kohtaaminen onkin tämän työn mielekkäin osa. Totta kai hyvien keskustelujen lisäksi joukkoon mahtuu valtavasti tylsiä ja rutiininomaisia haastatteluja, mutta sitten on niitä, joiden taustasta on todella mielenkiintoista kuulla. Viime aikojen kiinnostavimpiin haastatteluihin kuuluvat esimerkiksi 19-vuotiaana Malesiaan yrittäjäksi lähtenyt seikkailuhenkinen tyyppi sekä viisikymppinen työuupumukseen sairastunut ja siitä pitkillä ulkomaan patikkamatkoilla toipunut mies. Toinen palkitseva asia sitten on ilo siitä, kun voi auttaa hakijaa työn löytämisessä ja kuulla se ilahtuneisuus hakijan äänessä, kun kerron hänen tulleen valituksi tehtävään. On mukava olla osallinen ihmisten elämän käännekohdissa, piti työtä nyt sitten kuinka merkittävänä osana elämää tahansa.

Välillä haastatteluista tulee ihan erilaisia, kuin ennakkoon odotan. Kerran eräs hakija ajoi kymmentuntisen matkan haastatteluun ja kertoi ettei ollut nukkunut koko yönä. Hän vaikutti pelottavan maaniselta, hänen pupillinsa olivat laajentuneet ja hän ei pysynyt hetkeäkään aloillaan. Lisäksi hänen nopeana ryöppyävästä puheestaan oli melkein mahdotonta saada selvää. Sitä ennen toinen hakija haisi niin vastenmielisen pahalta, että minun oli pakko lopettaa haastattelu kymmenessä minuutissa ja lähettää haisuli tiehensä. Mainittakoon, että pahojen hajujen sietokykyni on varsin kohtuullinen, olenhan kotoisin maatilalta, joten ihan pienestä hajuhaitasta ei ollut kyse. Erään hakijan osaamista taas oli vaikea kartoittaa, sillä hän siirtyi jatkuvasti puhumaan omasta painostaan. Hakija oli huomattavan kookas, mutta tarinoi loputtomasti dieettitavoistaan ja mainitsi laihtuneensa jo viisikymmentä kiloa. Sen jälkeen hän kuvaili vuolaasti poliittisia näkökantojaan ja pyysi minua äänestämään häntä vaaleissa. Äänestinköhän? Työpaikkaa hän ei kuitenkaan avustuksellani saanut.

Asiakkaat ovat sitten ihan oma maailmansa ja heidän vaatimuksiinsa on välillä vaikea vastata. Useimpien kanssa on helppo tehdä yhteistyötä, mutta osa on sitten hyvinkin erikoisia persoonia ja pieni vähemmistö suoranaisia mulkeroita. Heidän käsityksensä hyvästä hakijasta voi myös poiketa omastani radikaalisti. Eräs minun mielestäni todella hyvä hakija ei kelvannut asiakkaalle siksi, että hän harrasti vapaa-aikanaan näyttelemistä ja se oli asiakkaan mielestä epäilyttävää. Toinen asiakas taas innostui eräästä hakijasta, koska hänellä oli rock-henkinen ulkoasu ja paljon korvakoruja. Yhdelle asiakkaalle on turha lähettää ketään hakijaa, elleivät kaikki hänen kouluarvosanansa ole hyviä ja kiitettäviä. Muulla ei sitten oikeastaan olekaan heille merkitystä. Jotkut kuvittelevat, että yrityksellämme olisi jonkinlainen ihmisvarasto, josta voi tilata kapean alan huippuosaajan huomiseksi. Noh, nyt kyllä vähän kärjistin, mutta vain hyvin vähän.

Muita työn huonoja puolia ovat tuloksentekopaineet ja toisaalta myös sosiaalisuus. Aika usein tulee päiviä, jolloin en jaksaisi kommunikoida, olla kiinnostunut ihmisistä ja aktiivinen, vaan mieluummin hautautuisin tietokoneen ääreen näpräämään jotain ja olemaan hiljaa. Sellainen fiilis on myös tänään. Minulla on lisäksi lievä luurikammo, joten puhelinsoitot tuntuvat vastenmielisiltä. Tämä on vähän hassua, sillä olen joskus taannoin pystynyt tekemään useita kuukausia telemarkkinointityötä, vieläpä ihan hyvällä menestyksellä. Nykyisessä asumistilanteessa on lisäksi hankalaa laittautua joka aamu ihmismäisen asiakaspalvelijan näköiseksi, enkä siinä useimmiten onnistukaan. Esimies ei ole tästä huomautellut, kun tietää, että en omista kylpyhuonetta, mutta silloin tällöin huomaan hänen kyllä vilkaisevan rasvaista rehulettiäni tuikeasti.

Olen työhöni kohtalaisen tyytyväinen, mutta välillä haaveilen alanvaihdoksesta. Ehkä joskus alan opiskella vaikkapa psykologiaa tai kirjallisuutta. Tosin vielä vähän aikaa suunnittelen tulevaisuutta korkeintaan seuraavaan suihkussa käymiseen saakka.

Tämä on huono päivä. Olen väsynyt, likainen ja vatsatautinen akanreppana. (Sisälläni ei ole viime torstain jälkeen pysynyt juuri muuta, kuin banaania ja olutta ja perjantaina yritin lisäksi syödä Gringos Locosin Diabloburgerin, jonka välissä oli noin sentin kerros habaneropyrettä. Tai noh, kyllähän minä sen syötyä sain mutta ei se kauan sisällä pysynyt. Suosittelen muuten kyllä lämpimästi chilinystäviä testaamaan kyseisen ravintolan.)

Piristäisiköhän, jos lähtisin illalla katsomaan esimerkiksi tämän paljon kehutun pätkän?

Paluu Ernesta Birznieka-Upisa ielalta.

Ohhoh, olisikohan se aika raapustella vuoden 2009 ensimmäinen kirjoitus? Tässä olisi juuri sopiva rako siihen yhden palaverin ja projektisopimuksen laatimisen välissä. Lounaankin ajattelin skipata.

Vuosi on alkanut melko alakuloisissa merkeissä, sillä vaarini menehtyi muutama viikko sitten. Hautajaiset olivat lämminhenkiset vaikkakin koruttomat jäyhään pohjalaiseen tyyliin. Oli ihan piristävää nähdä sukulaisia, joiden kanssa en ollut vuosiin ollut tekemissä. Toisaalta oli myös hämmentävää huomata ihmisten vanhentuneen, harmaantuneen ja rypistyneen niin paljon viime näkemästä.

Vaarini oli mahtava tyyppi, yksi parhaista. Hän oli äärettömän älykäs, sivistynyt ja lukenut ihminen kouluja käymättömäksi mieheksi. Lisäksi hän oli huumorintajuinen, epäitsekäs ja loistavaa keskusteluseuraa. Tunnen syyllisyyttä siitä, että en mummon kuoleman jälkeen vieraillut enää niin usein vaarin luona ja yhteydenpito oli muutenkin vähäistä. Joskus lukioaikana isovanhempani olivat suorastaan parhaita ystäviäni. He olivat niin mukavia ja lämminhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa saattoi keskustella tuntikausia yhteiskunnallisista ja historiallisista asioista. Mummoni oli myös käsityöihminen ja houkutteli minut lukuisia kertoja kuskiksi ja seuralaiseksi erilaisiin näyttelyihin ja tapahtumiin. Kauniita muistoja heistä on jäänyt runsaasti.

Palatakseni muihin viime aikojen kuulumisiini, joulun halusin tosiaan viettää muissa maisemissa kuin kotonani, koska tuntui mukavalta vaihtelulta saada esimerkiksi seiniä ja lattioita ympärilleen. Tästä voi päätellä, että asunnossa ei ole tapahtunut edistystä korjauksen suhteen. Siitä huolimatta emme ole rynnänneet sukulaisten nurkkiin kuten aluksi harkitsimme, vaan olemme tottuneet syömään päivästä toiseen kiinalaista noutoruokaa ja peseytymään kerran viikossa. Ensi viikolla todennäköisesti puretaan vielä wc:kin, mutta ainahan voi turvautua sankoon, kellarin yleisiin wc-tiloihin ja vaikkapa jonkinlaisiin aikuisten inkontinenssisuojiin. ;)

Eilinen puhelinsoitto rakennusurakoitsijalle valaisi hieman tulevaisuutta. Jälleenrakennustyöt aloitetaan lähiviikkoina ja minun pitäisi käydä valitsemassa uusia seinä- ja lattialaattoja sitä varten. Viimeisin ikävä uutinen kosketti wc:n purkamisen lisäksi keittiön upotettua liettä. Urakoitsijan mukaan se on asennettu päin helvettiä ja on suoranainen ihme, ettei asunnossa ole syttynyt tulipaloa. Tätä ennen kuulin, että saunan ja kylpyhuoneen vesieristeet on asennettu väärin. Olen tässä harkinnut, lähtisinkö jotain kautta vaatimaan edelliseltä omistajalta hinnanalennusta, mutta luultavasti odottelen vielä vähän aikaa saadakseni tarkemman raportin asioista, jotka ovat vituillaan. Olen pitänyt itseäni kohtalaisen järkevänä ostajana, mutta pitäisiköhän alkaa tehdä satojen tuhansien eurojen investointeja jatkossa muillakin perusteilla kuin että ”asunnon osoitteessa on onnenlukuni” (se on muuten kaksikymmentäkahdeksan) tai että ”makuuhuoneen ikkunasta näkyy nätti vaahtera”?

Samalla kun lähden vaatimaan hinnanalennusta, voisin myös tehdä rautakauppaan reklamaation mittatilaustyönä tehdystä makuuhuoneen ovesta joka irtosi ja rikkoutui tavallisen ovenavauksen yhteydessä. Onkohan joku langettanut ylleni kirouksen kun kaikki mihin kosken hajoaa kappaleiksi, räjähtää tai tuhoutuu muuten?

Joitakin asumiskuulumisia voi lukea myös täältä, vaikka asuinkumppanini päivittääkin sitä suunnilleen yhtä harvakseltaan kuin minä tätä.

Palatakseni siihen jouluun: vietimme sen Latviassa. Meno-paluu Riikaan maksoi yhteensä 128 € kahdelta hengeltä, eikä taloustilanne sallinut oikein pidempiä ja kalliimpia reissuja. Riika oli oikein viihtyisä kaupunki, tosin hintavampi kuin olin kuvitellut. Jouluateria tuli nautittua venäläisessä ravintolassa, eikä kinkkua ja laatikoita tullut ikävä. Muutama reissukuva puhukoon puolestani:


Aika hieno jokinäkymä!


Polynesialaista ruokaa: paistettuja hedelmiä ja ankkaa jonkinlaisella makealla kastikkeella höystettynä. Ei ollut ihan minun makuuni, mutta kyllähän sitä nälkäänsä söi.



Latvialainen vodka sen sijaan oli minun makuuni. ;) Tosin tässä taidan juoda jotain hirvittävää brandya.



Hostellin ulkorakennuksessa oli "Party room", jonka sisustus oli psykedeelinen ja toi mieleen Dario Argenton Suspiria-elokuvan.