Niitä näitä

Jännä, millaisia mielikuvia sitä ihmisistä toisinaan saa. Kävin lounaalla Sokoksen ruokalassa, joka oli melko ruuhkainen ja jouduin tunkeutumaan vieraan ihmisen pöytäseuraksi. Istuin vastapäätä nuorta punapäistä tyttöä ja söimme salaattejamme hiljaisuuden vallitessa. Jostain syystä päähäni pompsahti ajatus, että mahtaakohan tuo vastapäinen tyttö olla lesbo. Karistin mielikuvan pois, sillä mitä se minulle kuuluu ja miksi minä sellaista edes mietin, ihan viehättävä tyttö kyllä, mutta hei syödäänpäs nyt tämä salaatti vaan.

Mielikuvan johdosta en kuitenkaan voinut olla repeämättä, kun lounaan loppupuolella tyttö kysyi hymyillen: "Käytsä usein täällä?".

Hihiteltiin siinä sitten molemmat ja juteltiin niitä näitä.

Sen sijaan lounaan jälkeen ei enää hymyilyttänyt, kun kävin tsekkaamassa tilini saldon ja laskeskelin maksamattomien laskujen yhteissumman. Huh. On aivan hullua lähteä ulkomaille tällä budjetilla, mutta toisaalta minun on pakko. En missään tapauksessa aio viettää nykyisessä koirankopissa koko kesää. Pää rusentuu kasaan ja tuntuu, ettei ole tilaa edes hengittää. Joka paikka on täynnä pyykkiä, astioita, työ- ja koulupapereita, laskuja, roskia, kenkiä, arkea. Alapuolella on sauna, joka lämmittää kämpän sietämättömäksi viitenä päivänä viikossa. Kylppärin lamppu paloi, mutta se on kiinnitetty niin oudolla systeemillä kattoon, ettei vaihtaminen ole onnistunut. Ei ole kyllä jaksanut paneutuakaan asiaan, voi sitä pimeässäkin paskoa ja peseytyä.

Olo on niin kuin avovankilassa olisi: käydään töissä ja muuten virutaan surkeassa sellissä.

Täältä täytyy päästä edes pariksi viikoksi pois

POIS

POIS

POIS

POIS