2. maanantai

Huomasin eilen, että olen kadottanut duunipaikan avaimet jonnekin viikonlopun aikana. Asunto on käännetty ympäri moneen kertaan, viikonlopun isännältä tiedusteltu asiaa ja löytötavaratoimistot kyselty läpi, mutta vielä ei ole avaimia löytynyt ja tuskin löytyykään. On liian monta paikkaa, minne ne ovat voineet pudota. Ahdisti kertoa mokasta esimiehelle, varsinkin kun tämä ei ole edes ensimmäinen kerta kun jotain tällaista tapahtuu. Vuosi sitten minulta varastettiin baarissa käsilaukku ja siinä rytäkässä menivät puhelin, koti- ja työpaikan avaimet, kaikki kortit ja liuta muuta henkilökohtaista tavaraa. Nyt en voi syyttää asiasta edes ketään muuta kuin itseäni.

Yö oli levoton, sillä sain vähän väliä päähäni ajatuksen paikoista, mistä avaimia voisi vielä etsiä, jolloin hyppäsin ylös penkomaan asuntoa. Vielä aamulla kulutin aikaa asunnon penkomiseen mitä epätodennäköisemmistä paikoista, ennen kuin uskalsin lähteä tunnustamaan mokani esimiehelle. Onneksi hän oli ymmärtäväinen ja sovimme, että katsotaan tilannetta uudelleen juhannuksen jälkeen, jos ne vielä jostain ilmaantuisivat. Tulee kohtalaisen kalliiksi sarjoittaa kaikki lukot uudelleen, joten tulen taatusti kääntämään asuntoni ja muut mahdolliset paikat ylösalaisin vielä moneen kertaan. Vitutusta lisäsi eilen saatu turhanpäiväinen parkkisakko pysäköityämme Pasin kanssa autoni vahingossa väärin. Onpa taas ihan jumalattoman fiksu olo.

Avainepisodi tosin poistui mielestä kun kuulin tuttavani tuoreimmat kuulumiset. Tässä palaa heidän naapuritalonsa. Tuttavani oli valvonut koko yön peläten palon leviävän heidänkin taloonsa (oli ilmeisesti ollut varsin lähellä) ja tuntenut suunnatonta kiukkua niitä naapureita kohtaan, jotka menivät räpsimään valokuvia sekä erityisesti sitä nuorisoporukkaa kohtaan, joka meni Mäkkärin pussien kanssa seuraamaan viihdenumeroa tässä palavat ihmisten kodit. Kaunista. Tästä tulee varmaan vielä vitun hyvä päivä.