sunnuntaina 24. toukokuuta 2009

Matkakuumetta

Laskin että kesälomaani on kolmekymmentä työpäivää. Varasin jo lentoliputkin, mutta en voi kertoa tässä minne, sillä Jonttu saa tietää reissukohteen vasta lentokentällä. Olemme ajatelleet järjestää lomareissuja vuorotellen yllätyksinä toisillemme, se konsepti tuntuu hauskalta. Tosin mahdollisen alkutalven reissun teeman ja kohteen olemme jo päättäneet yhdessä: haluamme junttilomalle. Olen pari kertaa ollut valmismatkalla, mutta ne ovat olleet kaupunkilomia ihan miellyttävän matkaseurueen kanssa. Junttireissulla haluan kokea Kanarian korneimman lomakaupungin, huonolla suomella kirjoitetut ruokalistat, mieluiten jonkun Frederikin esiintymässä ja kaiken muun asiaankuuluvan. Tämä seuraava reissu ei ole kuitenkaan sellainen.

Lentovarauksissa oli vähän ongelmia tai oikeastaan vaan hätäilin käyttäjäepäystävällisen varauslomakkeen kanssa. Löysin aika edulliset lennot sopiville päiville ja täytin tietoni varauslomakkeeseen. Matkan maksun kanssa meni räpeltämiseksi: verkkopankki ei avautunut vaan sama lomakesivu jäi junnaamaan selaimeen. Aloitin alusta ja täytin kohdat huolellisesti päätyen samaan lopputulokseen. Sain kuitenkin sähköpostiini vahvistuksen varauksesta ja viestissä oli maininta siitä, että varaus raukeaa ellen suorita maksua kolmen päivän sisällä. Yritin soittaa asiakaspalveluun, mutta kukaan ei vastannut. Lähetin myyjälle meiliä ja kysyin, miten saan maksun suoritettua, sillä lomakkeen linkki ei vienyt minua eteenpäin eikä minulla ollut minkäänlaisia viitetietoja. Vastausta ei kuulunut vaikka odottelin pari päivää.

No, bongasinpa sitten toiset halvat lennot eri kohteeseen ja innostuin. Lähetin meiliä aikaisemman reissun myyjälle ja sanoin että en halua pitää matkavarausta enää voimassa, kiittimoi. Olisi varmaankin pitänyt vielä odottaa vastausta, mutta sikamaisten halpojen lentohintojen sokaisemana varasin ja maksoin uudet lennot. Pari tuntia myöhemmin sain sähköpostia: "Varauksesi voidaan peruuttaa, mutta liput on kirjoitettu jo eilen ja rahoja ei palauteta". Ihmettelin hetken, että mitä ihmeen rahoja, mutta tempaisin luurin käteen ja tällä kertaa asiakaspalvelusta vastattiin. Setvimisen jälkeen sain kuulla, että varauslomakkeessani oli ollut täppä kohdassa "haluan maksaa osamaksulla", josta syystä liput on jo kirjoitettu ja ensimmäinen lasku tulee kuukauden kuluttua.

Kismitti vietävästi, mutta en viitsinyt purnata asiasta kovin kauan. Ajattelin, että omaa syytäni kun hätiköin höyrypäisyyttäni, vaikka ei myyjänkään toiminta ihan asialliselta tuntunut. Toiset lennot sain peruttua ilman ongelmia, koska soitin peruutuksen samana päivänä. Fiilikset olivat hieman haikeat, sillä olin jo orientoitunut uuteen kohteeseen ja suunnitellut kaikkea hienoa, mutta eiköhän sen reissun ehdi toteuttaa joku toinen kerta. Alkuperäinenkin kohde on erittäin mieleinen.

Olen kroonisessa matkakuumeessa, mutta viimeiseen pariin vuoteen en aikataulullisista ja taloudellisista syistä ole päässyt reissaamaan kuin kerran Kreikkaan, kerran Latviaan ja kerran perinteiselle ruotsinlaivalle. Kohteella ei loppujen lopuksi ole minulle niin suurta merkitystä; haluaisin nähdä kaikki maailman kolkat. Kuukausia etukäteen aloitan fiilistelyn ja tiedonhaun ja matkan jälkeen tunnelmoin kokemuksilla pitkän aikaa.

En olekaan pitkään aikaan jauhanut mitään blogissani ja tämänkertaisenkin poikkeuksen syy on selvä: pitäisi siivota. Kun kaksi töissä käyvää laiskaa renttua jakaa 21 neliön kämpän eikä jaksa duunipäivän jälkeen panna tikkua ristiin alkaa asunto muutaman viikon päästä näyttää ongelmajätepisteeltä. Kannoin juuri selkä vääränä roskia pois ja aloitin tiskaamisen, joka kulminoitui siihen etten löytänyt tiskialtaan tulppaa mistään, enkä voinut liottaa uskomattoman paskaisia ja pinttyneitä astioita. Turhautuneena tein jonkinlaisen liotusviritelmän, laitoin valkoviinin kylmenemään ja lösähdin koneelle.

Seinät alkavat pikku hiljaa kaatua täälläkin päälle ja oman kodin remontin valmistumisen odottaminen on raastavaa. En muista, monestako vesivahingosta olen täällä raportoinut, mutta kerrattakoon nyt, että tämän seitsemän kuukauden aikana niitä on ilmaantunut kolme. Jokaisen kerran jälkeen on ollut viikkokausien kuivatusoperaatio. Nyt sentään on päästy jo uudelleenrakennusvaiheeseen ja kylpyhuoneen seinäkaakelit ovat jo paikoillaan. Kylppäristä tulee melkein musta, wc-tilan hallitseva väri tulee olemaan viininpunainen. En halunnut valita neutraaleja, turvallisia sävyjä vaan vahvoja värejä joista pidän, vaikka lopputulos sitten jännittääkin enemmän. Tosin nähtyäni kylpyhuoneen kaakeloituna ei jännittänyt enää paljoakaan.

Lopputulosta odotellessa voisi tosiaan tehdä jotain sen hyväksi, että tässä väliaikaiskämpässäkin viihtyisi paremmin.
Otan siis valkoviiniä.

2 kommenttia:

Tiitu kirjoitti...

Varmaan tosi ihana reissu teille tulossa....vaikeuksista huolimatta :))

june kirjoitti...

Kiitos, on tässä kyllä vielä säätämistä ;D

Toisaalta suunnittelu ja organiseeraminen on äärettömän hauskaa. Peruttujen lentolippujenkin hinta näkyi tulleen tilille. ^^