Tämä ei ole reilua. Minulla on kahden päivän krapula, vaikka en mielestäni juonut lauantaina enempää kuin kohtuullisesti. Ilta oli kyllä hauska sisältäen mm. intohimoisen suudelman yhden Aneten kanssa, herkän poskitanssin Katjan kanssa Janos Valmusen musiikin soidessa, sekä uusiin, mielenkiintoisiin ihmisiin tutustumista.
Illan emäntä kiusoitteli minua siitä, etten ollut tunnistanut häntä edellisen tapaamisemme jälkeen. Olin jokin aika sitten viettänyt vastaavanlaisen illanvieton hänen luonaan ja seuraavana aamuna olin hoiperrellut pahoinvoivan näköisenä hänen ajamaansa bussiin. (Selvennettäköön nyt vielä, että illan emäntä ei alkoholia ollut nauttinut.) Muistan kyllä, että kuljettajassa oli jotain tuttua ja erityisesti mieleeni jäi hänen leveä, iloinen virnistyksensä. "Olipas siinä hyväntuulinen kuski", ajattelin, mutta en käsittänyt hänen nauravan olemukselleni. On vaikea tunnistaa ihmisiä yhteyksistä, joihin en osaa heitä liittää. Samalla tavalla minulla on jäänyt tunnistamatta tutut kaupan kassalla tai kaverit hoitohenkilökunnan vaatteissa. Kasvomuistini on muutenkin surkea, nimimuistini vielä heikompi, mutta sen sijaan ihmisten äänet jäävät minulla hyvin mieleen.
Olen viikko sitten saanut kaiketi antibioottikuurin sivuvaikutuksena inhottavan ja kutisevan ihottuman. Kaula, käsivarret ja kyljet ovat punaisia laikkuja täynnä ja nyt ihottuma näyttää levinneen myös selkään, niskaan ja vähän poskiinkin. Lääkekuuri kuitenkin loppui jo viime viikolla, miksi tämä sitten aina vain pahenee?
Perjantaina pidän pientä breikkiä arjesta. Ensinnäkin pyysin vapaapäivän töistä, varasin parturiajan ja illalla suuntaan muun tuulipukukansan kanssa miniristeilylle. Vikingillä sattuu olemaan blini- ja mätiviikot. Palkkapäivä ja kaikkea. Toivottavasti iho on siihen mennessä hieman tasoittunut, vaikka ovathan nämä tavallaan melkeinpä söpöjä.
maanantaina 16. helmikuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Jos siellä asunnossa on hometta, syyttelisin sitä niistä laikuista.
Nyt on kyllä asunnon rakenteet kuivattu ja uusittu, uudet lattiat on juuri valettu. Kaiken pitäisi siltä osalta olla kunnossa. PITÄISI. Ei tässä kyllä tiedä mitä vielä tulee vastaan.
Voihan se stressikin ihmispolin laikuttaa, ja mulla ainakin olis tappostressi tuosta kosteusongelmarumbasta :( Toivottavasti pääset niistä eroon, oli syy mikä hyvänsä. Ja kiva kun päivität nykyään tiuhempaan tahtiin :)
Lähetä kommentti