"This happens. This is something that happens. Something that happens."

Maanantai-illan mysteeri oli hajonnut pesukone. Siitä oli päivän aikana irronnut osa, jota ei kuitenkaan löytynyt mistään päin huonetta. Edellisenä päivänä se oli vielä ollut normaalisti paikallaan. Lisäksi espressokeitin oli vaihtanut parilla metrillä paikkaa ja kääntynyt ylösalaisin. Se näytti siltä kuin sitä olisi potkaistu.

Joitakin remppatyyppejä oli taas käynyt päivän aikana asuntoa katsomassa, mutta miksi ihmeessä hekään kodissani paikkoja kolhisivat? Avaimeni ovat myös kadonneet. Zen Cafen Talo-biisi alkaa jo soida päässäni ja kohta taidan etsiä käsiini Haamujengin.

Rautakauppa halusi kuvia irronneesta ovesta, täytyy toimittaa ne tänään. Verottajalla on myös asiaa, soittelen sinnekin. Huolimattomuuttani rikoin myös tietokoneen näppäimistön viikonloppuna. (Neuvo: siihen ei kannata kaataa esim. drinkkiä päälle.) Ahdistus tuli myös uniin: niihin sisältyi lihakoukulla raadeltuja, mätäneviä pikkulapsia, tapettuja eläimiä, irti leikattuja korvia, surrealistisen italialaisen elokuvan kuvaamista Suspirian musiikki taustalla soiden, alastomia jättikullisia miehiä pitelemässä puutarhaletkuilta vaikuttavista peniksistään kiinni ja kusemassa toistensa päälle, hajonnut laituri sekä muinainen egyptiläinen kirja, josta sai raaputtamalla esiin salaisia yksityisviestejä. Heräilin ja pelkäsin nukahtaa uudestaan, yö oli varsin levoton.

Yöunet jäivät lyhyiksi senkin takia, että myöhään illalla tuli katsottua elokuva. Leffateatteriin ei jaksanut lähteä, mutta Magnolia pitkästä aikaa katsottuna viihdytti hyvin kotisohvalla. Olen nähnyt sen viimeksi kahdeksan vuotta sitten ja muistin siitä vain sammakot ja Tom Cruisen roolihahmon. Jollain lailla mielsin leffan liittyvän myös katumukseen ja anteeksiantoon. Tompan machoilveilyä ihailin nytkin, mutta lisäksi huomasin, kuinka koko elokuva oli täynnä onnistuneita roolisuorituksia. Kolmituntisesta pituudestaan huolimatta tunnelmallisen leffan tapahtumia jaksoi hyvin seurata, joten uusintakatselu kannatti.

”Huomenta”, sanoin aamulla haukotellen ja kerroin painajaisistani. Tyyppi sängyn toisella puolella vaikutti pahantuuliselta. Aloitimme aamutoimet ja tänään siihen kuului virkistävästi myös suihku kellaritiloissa. Olisipa puhtaita vaatteita, mutta ei pidä vaatia liikoja. Jossain vaiheessa aamua aloitin utelun siitä, mikä mieltä painoi. Sekö että kaikki tuntui konkreettisesti hajoavan käsiin? Vai kyrpikö jatkuva sairastelu ja tulehdukset, eihän tässä edes muista miltä tuntui joskus olla terve? Ehkä rahahuolet, kun ylimääräisiä laskuja tulvi postiluukusta päivittäin? Vai kenties eniten stressiä aiheuttaa uusi kokopäivätyö ja siihen liittyvät paineet, varsinkin jos samalla yrittää jatkaa opintoja ja hoitaa muita velvoitteita? Luultavimmin kaikki asiat yhteensä?

Ei, ei mitään sellaista kuin veikkailin. Ärtyisyyden syyt löytyivät aivan muualta: ”Suoraan sanottuna minua pännii se, että uneksit jättikullisista miehistä.”

:-) Nyt on aamukahvia, unimöröt karkoitettu mielestä ja kurkkukin tuntuu vähemmän kipeältä. Kaikki taitaa siis olla ihan hyvin.