Ah, darba laiks...

Koska tämänkin päivän työmotivaatio on pakkasen puolella arviolta -280 °C, päätin käyttää aikani töiden tekemisen sijaan niistä kertomiseen. Saatte siis pienen käsityksen siitä, mistä minun työpäiväni muodostuvat.

Lyhyesti sanottuna teen rekrytointia työkseni. Pääasiallisesti päiväni koostuvat asiakaskäynneistä (uusien toimeksiantojen hankkimisesta ja tehtävänkuvien koostamisesta), hakijoiden haastatteluista, paperisodasta (esim. ilmoitusten ja sopimusten laatimisesta) ja pienessä määrin myös esimiestehtävistä. Kuulostaapa tylsältä näin lueteltuna.

Oikean henkilön löytäminen avoinna olevaan tehtävään on kuitenkin mielenkiintoinen haaste. Kun silloin tällöin haastatteluhuoneeseen astelee aivan loistava persoona, virkistää se mielen koko päiväksi. Erilaisten ihmisten kohtaaminen onkin tämän työn mielekkäin osa. Totta kai hyvien keskustelujen lisäksi joukkoon mahtuu valtavasti tylsiä ja rutiininomaisia haastatteluja, mutta sitten on niitä, joiden taustasta on todella mielenkiintoista kuulla. Viime aikojen kiinnostavimpiin haastatteluihin kuuluvat esimerkiksi 19-vuotiaana Malesiaan yrittäjäksi lähtenyt seikkailuhenkinen tyyppi sekä viisikymppinen työuupumukseen sairastunut ja siitä pitkillä ulkomaan patikkamatkoilla toipunut mies. Toinen palkitseva asia sitten on ilo siitä, kun voi auttaa hakijaa työn löytämisessä ja kuulla se ilahtuneisuus hakijan äänessä, kun kerron hänen tulleen valituksi tehtävään. On mukava olla osallinen ihmisten elämän käännekohdissa, piti työtä nyt sitten kuinka merkittävänä osana elämää tahansa.

Välillä haastatteluista tulee ihan erilaisia, kuin ennakkoon odotan. Kerran eräs hakija ajoi kymmentuntisen matkan haastatteluun ja kertoi ettei ollut nukkunut koko yönä. Hän vaikutti pelottavan maaniselta, hänen pupillinsa olivat laajentuneet ja hän ei pysynyt hetkeäkään aloillaan. Lisäksi hänen nopeana ryöppyävästä puheestaan oli melkein mahdotonta saada selvää. Sitä ennen toinen hakija haisi niin vastenmielisen pahalta, että minun oli pakko lopettaa haastattelu kymmenessä minuutissa ja lähettää haisuli tiehensä. Mainittakoon, että pahojen hajujen sietokykyni on varsin kohtuullinen, olenhan kotoisin maatilalta, joten ihan pienestä hajuhaitasta ei ollut kyse. Erään hakijan osaamista taas oli vaikea kartoittaa, sillä hän siirtyi jatkuvasti puhumaan omasta painostaan. Hakija oli huomattavan kookas, mutta tarinoi loputtomasti dieettitavoistaan ja mainitsi laihtuneensa jo viisikymmentä kiloa. Sen jälkeen hän kuvaili vuolaasti poliittisia näkökantojaan ja pyysi minua äänestämään häntä vaaleissa. Äänestinköhän? Työpaikkaa hän ei kuitenkaan avustuksellani saanut.

Asiakkaat ovat sitten ihan oma maailmansa ja heidän vaatimuksiinsa on välillä vaikea vastata. Useimpien kanssa on helppo tehdä yhteistyötä, mutta osa on sitten hyvinkin erikoisia persoonia ja pieni vähemmistö suoranaisia mulkeroita. Heidän käsityksensä hyvästä hakijasta voi myös poiketa omastani radikaalisti. Eräs minun mielestäni todella hyvä hakija ei kelvannut asiakkaalle siksi, että hän harrasti vapaa-aikanaan näyttelemistä ja se oli asiakkaan mielestä epäilyttävää. Toinen asiakas taas innostui eräästä hakijasta, koska hänellä oli rock-henkinen ulkoasu ja paljon korvakoruja. Yhdelle asiakkaalle on turha lähettää ketään hakijaa, elleivät kaikki hänen kouluarvosanansa ole hyviä ja kiitettäviä. Muulla ei sitten oikeastaan olekaan heille merkitystä. Jotkut kuvittelevat, että yrityksellämme olisi jonkinlainen ihmisvarasto, josta voi tilata kapean alan huippuosaajan huomiseksi. Noh, nyt kyllä vähän kärjistin, mutta vain hyvin vähän.

Muita työn huonoja puolia ovat tuloksentekopaineet ja toisaalta myös sosiaalisuus. Aika usein tulee päiviä, jolloin en jaksaisi kommunikoida, olla kiinnostunut ihmisistä ja aktiivinen, vaan mieluummin hautautuisin tietokoneen ääreen näpräämään jotain ja olemaan hiljaa. Sellainen fiilis on myös tänään. Minulla on lisäksi lievä luurikammo, joten puhelinsoitot tuntuvat vastenmielisiltä. Tämä on vähän hassua, sillä olen joskus taannoin pystynyt tekemään useita kuukausia telemarkkinointityötä, vieläpä ihan hyvällä menestyksellä. Nykyisessä asumistilanteessa on lisäksi hankalaa laittautua joka aamu ihmismäisen asiakaspalvelijan näköiseksi, enkä siinä useimmiten onnistukaan. Esimies ei ole tästä huomautellut, kun tietää, että en omista kylpyhuonetta, mutta silloin tällöin huomaan hänen kyllä vilkaisevan rasvaista rehulettiäni tuikeasti.

Olen työhöni kohtalaisen tyytyväinen, mutta välillä haaveilen alanvaihdoksesta. Ehkä joskus alan opiskella vaikkapa psykologiaa tai kirjallisuutta. Tosin vielä vähän aikaa suunnittelen tulevaisuutta korkeintaan seuraavaan suihkussa käymiseen saakka.

Tämä on huono päivä. Olen väsynyt, likainen ja vatsatautinen akanreppana. (Sisälläni ei ole viime torstain jälkeen pysynyt juuri muuta, kuin banaania ja olutta ja perjantaina yritin lisäksi syödä Gringos Locosin Diabloburgerin, jonka välissä oli noin sentin kerros habaneropyrettä. Tai noh, kyllähän minä sen syötyä sain mutta ei se kauan sisällä pysynyt. Suosittelen muuten kyllä lämpimästi chilinystäviä testaamaan kyseisen ravintolan.)

Piristäisiköhän, jos lähtisin illalla katsomaan esimerkiksi tämän paljon kehutun pätkän?