Olen ollut nyt hereillä 28 tuntia, oloni alkaa olla melko epätodellinen ja unenomainen. Lojun (korjatun!) läppärini ja kissalauman kanssa sängyssä ja blogattuani minun onkin tarkoitus vaipua uneen. Unirytmini on taas ollut tyypillinen työttömän lorvijan rytmi ja yritän kääntää sitä normaalin työväestön kanssa yhteensopivammaksi. Sinänsä on kyllä hauskaa nukkua päivät ja valvoa yöt, mutta esimerkiksi virastoissa asioinnin, puhelinsoittojen ja muiden sosiaalisten tilanteiden vuoksi se ei ole kovin käytännöllistä.
Lisää kevätvillitystä. Aloitin alkoholilakon ensisijaisesti rahansäästö- mutta myös terveysmielessä. Tämä on kymmenes tipaton päiväni enkä ole päättänyt, kuinka pitkän aikaa aion jatkaa. Ehkä vappuun saakka? Noh, eipäs olla yltiöoptimisteja vielä. Baareilusta alkoi tulla samanlaista rutiinia kuin mistä tahansa muustakin arkisesta asiasta, jolloin se ei enää ollut hauskaa. Viina (tai viini) on hyvää, kun sen nauttiminen tuntuu juhlatilanteelta, eikä tavalliselta arjelta. Koska sosiaaliset kuvioni ovat suureksi osaksi keskittyneet kosteiden iltamien ympärille, tunnen nyt oloni vähän yksinäiseksi. En osaa mennä baariin ja tilata kokista tai kahvia ja katsella kun muut dokailevat. Toisaalta, senkin taidon voi varmasti oppia, eihän siellä tarvitse valomerkkiin asti istuskella.
Valvominen on parasta huumetta. Taisin nukahtaa äsken sekunniksi, heräsin pään nuokahdukseen.
28 tuntia. Eikö se ole jokin leffa? Vai sekoitanko vain 28 daysiin? Samapa tuo.
Tänään kaupungilla käydessäni etsiskelin parista kirjakaupasta Monica Fagerholmin Amerikkalainen tyttö -romaania, tuloksetta. Kovakantisen painoskin oli jo loppunut, mutta pokkarina kirjaa sai tilaamalla noin viikon toimitusajalla. En muista kuka kirjaa minulle suositteli, mutta hänen kuvauksensa perusteella innostuin teoksen hankkimaan. Suosittelija taisi mm. käyttää kirjasta sanaa lynchimäinen, joka on minun kohdallani melkoinen taikasana. Rakastan leffoja, jotka antavat joka näkemällä jotain uutta itsestään ja jotka vaativatkin useita katselukertoja auetakseen - ja silloinkin tulkintoja voi olla useita. Ehkä eniten silti pidän siitä salaperäisestä ja tiiviistä tunnelmasta, jonka Lynch pystyy elokuviin luomaan. Luonnollisesti tv-sarjojen kestosuosikkini on Twin Peaks. (Tietysti minun täytyi TP-boksin lisäksi hankkia Laura Palmerin päiväkirja, Fire walk with me -leffa ja soittolistassa soi aika usein Angelo Badalamentin musiikit).
Olen nähnyt taas paljon unia. Viimeisimmässä seisoin rantakielekkeellä ja taistelin meren tai tuulen jumalan kanssa. Lopulta myrskyävä meri veti minut syvyyksiinsä, vajosin pohjaan ja nielin litroittain suolaista merivettä. En kuitenkaan hukkunut, vaan hetken panikoituani aloin voida aivan hyvin hengittämättä ja sukeltelin merenpohjaa tutkien ikuisuudelta tuntuvan ajan. Jos pohjalla olo tuntuu näin hyvältä, niin antaa mennä vaan!
28 tuntia ilman unta. Ei se ole lähelläkään ennätystäni (joka lienee reilu pari vuorokautta) mutta ihan sopivan lynchimäiseksi tunnen oloni tälläkin hetkellä. Siispä päätän bloggaamiseni tähän ja vajoan pohjaan taistelematta.
Hyvää yötä.
maanantaina 31. maaliskuuta 2008
tiistaina 25. maaliskuuta 2008
Gulassikeitto
Innostuin laittamaan gulassikeittoa ja koska siitä tuli niin hyvää, päätin blogata kokkailustani.
Keittoon laitoin aluksi:
1 prk tomaattimurskaa
1 pikkupurkki tomaattipyrettä
8-9 dl vettä
2 lihaliemikuutiota
juustokuminaa (tavallista kuminaa ei ollut)
mustapippuria
valkosipulia
3 rkl paprikajauhetta
Tämän jälkeen silppusin 3 kpl sipuleita ja kuullotin kevyesti pannulla ennen keittoon laittamista. Sen jälkeen kuutioin pekonia ja naudanlihaa ja ruskistin pannulla, lisäsin keittoon. Satsi sai hautua 1 h ajan.
Seuraavaksi silppusin sekaan 1 sellerin ja 2 porkkanaa. Tämän jälkeen hauduttelua 1,5 h.
Tämän jälkeen viipaloin 3 perunaa ja 1 paprikan, lisäsin kattilaan ja annoin hautua vielä 1 h ajan.
Voilà! Hyvää tuli, tosin kovin usein ei jaksa 3 h odottelua ruoanvalmistuksessa. Juustokuminaa kannattaa näköjään käyttää varovasti, oli melko voimakkaan makuista. Lihan ei tarvitse olla parasta A-luokkaa, koska heikompilaatuisestakin lihasta tulee erittäin mureaa näin pitkällä haudutusajalla. Totesin myös, että keittolautaset voisivat olla hyvä hankinta jossain vaiheessa.
Keittoon laitoin aluksi:
1 prk tomaattimurskaa
1 pikkupurkki tomaattipyrettä
8-9 dl vettä
2 lihaliemikuutiota
juustokuminaa (tavallista kuminaa ei ollut)
mustapippuria
valkosipulia
3 rkl paprikajauhetta
Tämän jälkeen silppusin 3 kpl sipuleita ja kuullotin kevyesti pannulla ennen keittoon laittamista. Sen jälkeen kuutioin pekonia ja naudanlihaa ja ruskistin pannulla, lisäsin keittoon. Satsi sai hautua 1 h ajan.
Seuraavaksi silppusin sekaan 1 sellerin ja 2 porkkanaa. Tämän jälkeen hauduttelua 1,5 h.
Tämän jälkeen viipaloin 3 perunaa ja 1 paprikan, lisäsin kattilaan ja annoin hautua vielä 1 h ajan.
Voilà! Hyvää tuli, tosin kovin usein ei jaksa 3 h odottelua ruoanvalmistuksessa. Juustokuminaa kannattaa näköjään käyttää varovasti, oli melko voimakkaan makuista. Lihan ei tarvitse olla parasta A-luokkaa, koska heikompilaatuisestakin lihasta tulee erittäin mureaa näin pitkällä haudutusajalla. Totesin myös, että keittolautaset voisivat olla hyvä hankinta jossain vaiheessa.
Uudenkarheaa
Kevään tulon huomaa siitä, että haluaa uudistaa itsessään kaiken: ulkonäön, siviilisäädyn, asuinpaikkakunnan, työpaikan ja harrastukset. Päätin aloittaa kevyesti: blogini ulkoasun muokkaamisesta. Kuten huomaatte, lisäsin logon (siitä ei tullut ihan sellainen kuin piti, mutta se saa toistaiseksi kelvata). Logon kiiluvasilmäinen karvainen elukka voi olla kissa - tai sitten ei - voihan se olla myös sänkyni alla lymyilevä mörrimöykky. Lisäsin myös kuvan, linkkejä ja uudistin hieman väritystä.
"Hyvää yrittää, mutta priimaa tuloo väkisin", sanotaan Pohjanmaalla. No ei sentään, mutta hiukan parempi tämäkin kuin Bloggerin persoonaton standardimalli.
Minun pitäisi uudistaa myös läppärini ja dvd-soittimeni, sillä molemmat olen onnistunut hajottamaan viimeisen viikon aikana. Puhumattakaan nyt siitä, että 13-vuotias autorahjukseni on koko talven seisonut telakalla. Tämä uudistaminen vaatisi kuitenkin enemmän resursseja, mitä tällä hetkellä on käytössä.
En tiedä lopahtaako uudistusvimmani tähän, mutta joka tapauksessa yllätin itseni työpaikkailmoitusten lisäksi selailemasta myös yliopiston pääsykoemateriaaleja (joskin ajatus tuo vähän huonon omantunnon edellisenkin gradun ollessa vielä pöytälaatikossa). Oppiaineista lähinnä psykologia ja tiedotusoppi kiinnostaisivat ja ehkäpä vielä jossain vaiheessa lähden työn ohessa opiskelemaan uutta, joskaan ajatus ei vielä tunnu kovin konkreettiselta. Mukavaa silti, että pää vilisee toiveita, eikä hetkellinen epätietoisuus ja selkeiden suunnitelmien puuttuminen masenna mieltä.
Tiedotusoppista olin innostunut jo ala-asteella: tein kaverini kanssa viikottain lehteä, jolle meillä oli kokonaista yksi tilaaja jostain päin Itä-Suomea. Kaverini löysi tilaajan uskonnollisen kirjeenvaihtopalstan kautta. Lehtijulkaisumme oli täynnä jatkokertomuksia, runoja, piirroksia ja sarjakuvia. Valitettavasti kopiointimahdollisuutta ei ollut, joten seuraavaa lehteä tehtäessä jatkokertomukset yleensä jäivät vaille jatkoa ja aloitimme aina uudet kertomukset. Tämä ei meitä toki häirinnyt, mutta uskollinen tilaajamme katkaisi tilauksensa kuitenkin melko pian. Lehden hinta ei kuitenkaan kattanut edes materiaalikuluja, joten oletettavasti toimituksemme olisi ajan myötä joka tapauksessa ajautunut konkurssiin.
Pääsiäinen sujui pääasiassa rauhallisesti, yhtä iltaa lukuunottamatta, jolloin kompuroin kotiini melko heikossa hapessa. Hukattuani asunnon avaimet käsilaukun pohjalle ulko-oven avasi kämppikseni pelkkään kondomiin verhoutuneena. Ajoitukseni oli täysi kymppi, sillä saavuin paikalle kesken hänen ja erään naishenkilön herkän hetken. Normaalitilassa luultavasti livahtaisin makuuhuoneeseeni vähin äänin, mutta sen sijaan sopersin alastomalle neitoselle ehdotukseni hänen...hmm... "salaiseen puutarhaansa" tutustumisesta oraalisesti, ennen kuin kuukahdin keskelle olohuoneen lattiaa kuorsaamaan.
Juhlinnan jälkeen aikani on kulunut seesteisissä merkeissä toisella puolella kaupunkia evakossa asuntoni vallanneita punkkeja. Ostin apteekista rasvakäsittelyn iholle, laitoin pyykit pesuun ja imuroin sängyn ja sohvat. Toivon, että huomenna kotiutuessani loputkin parasiitit ovat viimein hengiltä, sillä viimeiset pari viikkoa ovat olleet sietämätöntä kutinaa ja syyhyä, etenkin yöaikaan.
Tähän loppuun linkitän vielä ihanan nostalgiapätkän: Supernallen! Jotkut ehkä muistavat tämän 80-luvun hellyttävän lastenohjelman lelutehtaalla hylätystä nallesta, jonka ulkoavaruuden Spotty Man herättää henkiin kosmisella pölyllään. YouTubesta pätkiä löytyy nostalgiannälkäisille lisääkin.
"Hyvää yrittää, mutta priimaa tuloo väkisin", sanotaan Pohjanmaalla. No ei sentään, mutta hiukan parempi tämäkin kuin Bloggerin persoonaton standardimalli.
Minun pitäisi uudistaa myös läppärini ja dvd-soittimeni, sillä molemmat olen onnistunut hajottamaan viimeisen viikon aikana. Puhumattakaan nyt siitä, että 13-vuotias autorahjukseni on koko talven seisonut telakalla. Tämä uudistaminen vaatisi kuitenkin enemmän resursseja, mitä tällä hetkellä on käytössä.
En tiedä lopahtaako uudistusvimmani tähän, mutta joka tapauksessa yllätin itseni työpaikkailmoitusten lisäksi selailemasta myös yliopiston pääsykoemateriaaleja (joskin ajatus tuo vähän huonon omantunnon edellisenkin gradun ollessa vielä pöytälaatikossa). Oppiaineista lähinnä psykologia ja tiedotusoppi kiinnostaisivat ja ehkäpä vielä jossain vaiheessa lähden työn ohessa opiskelemaan uutta, joskaan ajatus ei vielä tunnu kovin konkreettiselta. Mukavaa silti, että pää vilisee toiveita, eikä hetkellinen epätietoisuus ja selkeiden suunnitelmien puuttuminen masenna mieltä.
Tiedotusoppista olin innostunut jo ala-asteella: tein kaverini kanssa viikottain lehteä, jolle meillä oli kokonaista yksi tilaaja jostain päin Itä-Suomea. Kaverini löysi tilaajan uskonnollisen kirjeenvaihtopalstan kautta. Lehtijulkaisumme oli täynnä jatkokertomuksia, runoja, piirroksia ja sarjakuvia. Valitettavasti kopiointimahdollisuutta ei ollut, joten seuraavaa lehteä tehtäessä jatkokertomukset yleensä jäivät vaille jatkoa ja aloitimme aina uudet kertomukset. Tämä ei meitä toki häirinnyt, mutta uskollinen tilaajamme katkaisi tilauksensa kuitenkin melko pian. Lehden hinta ei kuitenkaan kattanut edes materiaalikuluja, joten oletettavasti toimituksemme olisi ajan myötä joka tapauksessa ajautunut konkurssiin.
Pääsiäinen sujui pääasiassa rauhallisesti, yhtä iltaa lukuunottamatta, jolloin kompuroin kotiini melko heikossa hapessa. Hukattuani asunnon avaimet käsilaukun pohjalle ulko-oven avasi kämppikseni pelkkään kondomiin verhoutuneena. Ajoitukseni oli täysi kymppi, sillä saavuin paikalle kesken hänen ja erään naishenkilön herkän hetken. Normaalitilassa luultavasti livahtaisin makuuhuoneeseeni vähin äänin, mutta sen sijaan sopersin alastomalle neitoselle ehdotukseni hänen...hmm... "salaiseen puutarhaansa" tutustumisesta oraalisesti, ennen kuin kuukahdin keskelle olohuoneen lattiaa kuorsaamaan.
Juhlinnan jälkeen aikani on kulunut seesteisissä merkeissä toisella puolella kaupunkia evakossa asuntoni vallanneita punkkeja. Ostin apteekista rasvakäsittelyn iholle, laitoin pyykit pesuun ja imuroin sängyn ja sohvat. Toivon, että huomenna kotiutuessani loputkin parasiitit ovat viimein hengiltä, sillä viimeiset pari viikkoa ovat olleet sietämätöntä kutinaa ja syyhyä, etenkin yöaikaan.
Tähän loppuun linkitän vielä ihanan nostalgiapätkän: Supernallen! Jotkut ehkä muistavat tämän 80-luvun hellyttävän lastenohjelman lelutehtaalla hylätystä nallesta, jonka ulkoavaruuden Spotty Man herättää henkiin kosmisella pölyllään. YouTubesta pätkiä löytyy nostalgiannälkäisille lisääkin.
sunnuntaina 23. maaliskuuta 2008
Pääkallonmetsästäjän pakeilla
Vapaaherrattaren elämässä on se ikävä puoli, että viikonloput ja juhlapyhät eivät tunnu enää miltään. Tavalliseen arkeen ei ole muuta eroa, kuin että julkisten kulkuneuvojen aikataulut ja kauppojen aukioloajat ovat rajoittuneemmat.
Ramppaan edelleen haastatteluissa keskimäärin kaksi kertaa viikossa, joten työnhausta on tullut jo aika rutiinia. Harvemmin enää kukaan haastattelija kysyy mitään, mitä ei olisi kysytty jo kymmenen kertaa aikaisemmin. Tosin viimeisimmässä haastattelussa tapahtui pieni poikkeus.
Minulla ei ollut suuria odotuksia haastattelusta, sillä minuun otti yhteyttä "head hunter" netissä olevan cv:ni perusteella, eikä hän puhelimessa halunnut tarkemmin kertoa tarjoamastaan työtehtävästä. Oletin sen perusteella, että kyse ei ole telemarkkinointia kummemmasta työstä. Haastattelussa selvisi, että työ ei ollut sentään telemarkkinointia, mutta kuitenkin vähän yksipuolista ja aggressiivista myyntityötä. Hoidin haastattelun kunnialla loppuun, koska ajattelin, että parempi tämäkin homma kuin ei hommaa ollenkaan - tehtävän palkkataso oli kuitenkin kohtuullinen. Sitä paitsi voisinhan asiaa tarkemmin harkittuani hylätä tehtävän myöhemminkin. Head hunterin esittämät kysymykset olivat tavallista peruskauraa, kunnes hän haastattelun loppupuolella heittäytyi rempseäksi kysymyksissään:
"Jos hankkisit koiran, minkä rotuisen koiran hankkisit?" hän kysyi.
Tiedustelin, mitä hän tällä kysymyksellä ajaa takaa, mutta sain vastaukseksi vain epämääräisen virnistyksen, jonka jälkeen hän esitti kysymyksensä uudelleen. Vastasin kysymykseen ensimmäisellä mieleentulevalla rodulla sekä maininnalla, että en haluaisi koiraa kuitenkaan vaivoikseni, vaan kissat sopivat elämäntyyliini paremmin. Kysyin uudelleen hymyillen, miksi hän tällaisen asian haluaa tietää. Tyyppi sivuutti jälleen kysymykseni ja alkoi kysellä kissojeni rotuvalintojen perusteita. Lisäkysymyksiä tihkui ja päätin vastailla kiltisti. Olin jo varma, että jossain vaiheessa hän esittää kysymyksen "jos olisit eläin, mikä eläin olisit" ja "kuka sarjakuvasankari on suosikkisi" mutta näin pitkälle hän ei sentään mennyt.
Haastattelun jälkeen sekä huvitti että ärsytti. Tyyppi luuli varmaan olevansa suurikin kyökkipsykologi ja myyntihenkisen tehtävän ollessa kyseessä olisi oikea vastaus todennäköisesti ollut ajokoira tai jokin muu koirarotu, jolla on voimakas saalistusvietti. Kultaisen noutajan tai söpön pikku puudelin haluava ihminen ei varmastikaan ole mikään synnynnäinen myyntitykki? Ainakaan en muutakaan syytä tähän rotutenttaamiseen keksinyt. Ehkäpä kissojen omistaminen puolestaan viittaa itsenäiseen työskentelykykyyn siinä missä koiranomistajat ovat tiimityötaitoisia laumaeläimiä? Entä mitä eri kissarodut kuvastavat? Tuntuu, että varsinkin henkilöstöpalvelufirmojen palkkalistoilla on ammattitaidottomia rekrytoijia, jotka eivät osaa edes sitä rekrytoinnin perusasiaa, että haastattelussa kysytään vain ja ainoastaan työtehtävään olennaisesti liittyviä kysymyksiä. Samoin niitä perinteisiä lastenhankintakysymyksiä tulee yhä edelleen säännöllisin väliajoin vastaan.
Vetäkää haastattelijat vittu päähänne.
Työnhaku on syvältä ja poikittain, mutta mielenkiintoisen työilmoituksen havaitessaan sitä kuitenkin aina löytää motivaatiota ja potkua hakurumban jaksamiseen. (Tosin vielä kun saisi rahaa jostakin. Kuulun liittoon, mutta näin reilun 2 kk työttömyyden jälkeen olen saanut liitosta rahaa 0 kertaa. Budjetti alkaa olla jo varsin laiha ja laskupino korkea.)
Pitäkäähän peukkuja, että lähiaikoina lykästäisi työrintamalla ja saisin motivaatiota kirjoitella muistakin aihepiireistä. Kaikesta huolimatta, oikein hyvää pääsiäistä kaikille muille paitsi rekrytointipuoskareille!
Ramppaan edelleen haastatteluissa keskimäärin kaksi kertaa viikossa, joten työnhausta on tullut jo aika rutiinia. Harvemmin enää kukaan haastattelija kysyy mitään, mitä ei olisi kysytty jo kymmenen kertaa aikaisemmin. Tosin viimeisimmässä haastattelussa tapahtui pieni poikkeus.
Minulla ei ollut suuria odotuksia haastattelusta, sillä minuun otti yhteyttä "head hunter" netissä olevan cv:ni perusteella, eikä hän puhelimessa halunnut tarkemmin kertoa tarjoamastaan työtehtävästä. Oletin sen perusteella, että kyse ei ole telemarkkinointia kummemmasta työstä. Haastattelussa selvisi, että työ ei ollut sentään telemarkkinointia, mutta kuitenkin vähän yksipuolista ja aggressiivista myyntityötä. Hoidin haastattelun kunnialla loppuun, koska ajattelin, että parempi tämäkin homma kuin ei hommaa ollenkaan - tehtävän palkkataso oli kuitenkin kohtuullinen. Sitä paitsi voisinhan asiaa tarkemmin harkittuani hylätä tehtävän myöhemminkin. Head hunterin esittämät kysymykset olivat tavallista peruskauraa, kunnes hän haastattelun loppupuolella heittäytyi rempseäksi kysymyksissään:
"Jos hankkisit koiran, minkä rotuisen koiran hankkisit?" hän kysyi.
Tiedustelin, mitä hän tällä kysymyksellä ajaa takaa, mutta sain vastaukseksi vain epämääräisen virnistyksen, jonka jälkeen hän esitti kysymyksensä uudelleen. Vastasin kysymykseen ensimmäisellä mieleentulevalla rodulla sekä maininnalla, että en haluaisi koiraa kuitenkaan vaivoikseni, vaan kissat sopivat elämäntyyliini paremmin. Kysyin uudelleen hymyillen, miksi hän tällaisen asian haluaa tietää. Tyyppi sivuutti jälleen kysymykseni ja alkoi kysellä kissojeni rotuvalintojen perusteita. Lisäkysymyksiä tihkui ja päätin vastailla kiltisti. Olin jo varma, että jossain vaiheessa hän esittää kysymyksen "jos olisit eläin, mikä eläin olisit" ja "kuka sarjakuvasankari on suosikkisi" mutta näin pitkälle hän ei sentään mennyt.
Haastattelun jälkeen sekä huvitti että ärsytti. Tyyppi luuli varmaan olevansa suurikin kyökkipsykologi ja myyntihenkisen tehtävän ollessa kyseessä olisi oikea vastaus todennäköisesti ollut ajokoira tai jokin muu koirarotu, jolla on voimakas saalistusvietti. Kultaisen noutajan tai söpön pikku puudelin haluava ihminen ei varmastikaan ole mikään synnynnäinen myyntitykki? Ainakaan en muutakaan syytä tähän rotutenttaamiseen keksinyt. Ehkäpä kissojen omistaminen puolestaan viittaa itsenäiseen työskentelykykyyn siinä missä koiranomistajat ovat tiimityötaitoisia laumaeläimiä? Entä mitä eri kissarodut kuvastavat? Tuntuu, että varsinkin henkilöstöpalvelufirmojen palkkalistoilla on ammattitaidottomia rekrytoijia, jotka eivät osaa edes sitä rekrytoinnin perusasiaa, että haastattelussa kysytään vain ja ainoastaan työtehtävään olennaisesti liittyviä kysymyksiä. Samoin niitä perinteisiä lastenhankintakysymyksiä tulee yhä edelleen säännöllisin väliajoin vastaan.
Vetäkää haastattelijat vittu päähänne.
Työnhaku on syvältä ja poikittain, mutta mielenkiintoisen työilmoituksen havaitessaan sitä kuitenkin aina löytää motivaatiota ja potkua hakurumban jaksamiseen. (Tosin vielä kun saisi rahaa jostakin. Kuulun liittoon, mutta näin reilun 2 kk työttömyyden jälkeen olen saanut liitosta rahaa 0 kertaa. Budjetti alkaa olla jo varsin laiha ja laskupino korkea.)
Pitäkäähän peukkuja, että lähiaikoina lykästäisi työrintamalla ja saisin motivaatiota kirjoitella muistakin aihepiireistä. Kaikesta huolimatta, oikein hyvää pääsiäistä kaikille muille paitsi rekrytointipuoskareille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
