Varovaisen arvion mukaan tuuppareihimme on tulossa n. 174 henkilöä. Kämppikseni ehtikin jo julkaista yleisen kutsun, joten tulkaa nyt sitten loputkin!
keskiviikkona 30. tammikuuta 2008
maanantaina 28. tammikuuta 2008
Rokkia, perkele!
Osallistuin levynkansimeemiin. Ohjeet täältä.
Bändini musiikkigenre on tekotaiteellinen pasuunansoitto ja kohderyhmä ravintola Telakalla istuvat villapaitaiset punaviinia maistelevat hipit.
Päiväni murm-- eikun työkkärissä
Viikon lusmuilun jälkeen sain viimein aikaiseksi mennä käymään työvoimatoimistossa, kun kerrankin onnistuin heräämään ennen puoltapäivää.
"Työkkäriin pitää mennä heti ensimmäisenä työttömyyspäivänä, ennen sinne menoa ei saa tukia!" huusi Krista pää punaisena. "Itse menetin parin viikon tuet laiskisteluni takia."
Väärin. Ei tarvitse, katsos nykyaikana on olemassa INTERNET ja sitäkin kautta voi ilmoittautua ja käydä myöhemmin vain vahvistamassa ilmoittautumisensa sekä näyttämässä työtodistukset. Tiedän tämän, koska olen monipuolisesti eri tietoteknologioita käyttävä mediasurffari.
Menetin lopulta vain yhden päivän tuet.
Työvoimatoimisto oli perinteinen virasto eli kolkko ja harmaa paikka, jossa pitää ottaa vuoronumero ja odottaa ikuisuus päästäkseen kahden neliön kokoiseen koppiin työvoimaviranomaisen kuulusteltavaksi. Jonkin aikaa istuskeltuani viereen istahti kaksi kanssaodottajaa, noin kolmenkymmenen hujakoilla olevia miehiä.
"Taidan tämän jälkeen lähteä suoraan kotiin", partamies aloitti.
"Ei kannata, kotiin on moni kuollut", vitsiniekka kuittasi. "Se on katsos yleisin kuolinsyy, hehhehheh!"
Voi ziisus, tämmöisiäkö tosi tuoreita vitsejä joudun nyt kuunnella seuraavan tunnin ajan, manailin mielessäni.
"Siis mullahan ois ihan kaikki, jos en ois sairastunu. Oli parhaimmillaan 20 alaista ja liikevaihto 1,9 miljoonaa. Hirveetä hullunmyllyä, bisnes pyöri. Sit sairastuin ja kaikki meni, firma ja asunto. Mutta kyllä tässä taas jotain uutta keksii", vitsiniekka avautui ja partamies nyökytteli innostuneena. "Joo hei, perustetaan vaikka yhessä joku firma!"
"Joo ilman muuta. Minä en perusduunariks ala, kun oon tottunu tekemään bisnestä koko ikäni. Laitetaan maahantuontiyritys pystyyn tai toinen ois sit ravintola. Se ravintola pitäs vaan laittaa sit 4-5 kaupunkiin ja semmonen, mitä ei Suomes vielä oo", vitsiniekka suunnitteli. "Toisaalta oon ajatellu lähteä tästä Ruotsiin, siellä ois paremmat tsänssit bisneksille. En tosin kovin hyvin puhu ruotsia, mutta äkkiäkös sitä oppii."
"Joo, mullakin ois tuttuja Ruotsissa", partamies kertoi. "Yks kodinhoitaja. Tukholmassa."
"Niin niin, sinne vaan kato."
Seuraavaksi kaksikko alkoi keskustella veroista, eläkevakuutuksista ja yrittäjäkursseista. Kuuntelin vain puolella korvalla.
"Mä oon kyllä ajatellu, että jos saan töitä niin liityn kirkkoon ja maksan kirkollisveroa", partamies sanoi hyvin vakavana.
"Älä ny helvetissä, hulluko sä oot! Anna mulle mieluummin ne rahat, voin sit haudata sut mun takapihalle ku heität veivis."
"Ei kun ihan tosissani. Kato sillä kirkollisverolla saa kuitenkin Jumalan suojeluksen, että kyllä siinä rahoille tulee vastinetta."
Kolautan vahingossa pöytää, kaksikko keskeyttää ja katsoo minua. "Anteeksi neiti, ei kai meidän keskustelu häiritse?" vitsiniekka kysäisee. "Ei ollenkaan, jatkakaa vain."
"Niin... kyllä minä sitten kirkollisveroa alan maksaa. Katsos kun rahalla ei saa onnea, ainoa asia millä on merkitystä, on rakkaus", partamies filosofoi.
"Oot ihan oikeassa", vitsiniekka myöntelee. Samassa näyttöön ilmestyy vuoronumero 233, joka on minun numeroni. Siirryn virkailijan kopperoon.
Käynti kestää 10 minuuttia. Saan lomakkeita ja käskyn työnhakuvalmennukseen. "Osaan mielestäni kyllä hakea töitä muutenkin", yritin äkistä vastaan mutta myönnyn sitten. "Tämä on kaikille uusille hakijoille, ei kestä kuin tunnin. Ellet saavu paikalle, niin työnhakusi katkeaa, joten ilmoita, ellet pääse." "Ok, enköhän minä tule."
Hyvästelen virkailijan ja lähden pois. Partamies ja vitsiniekka ovat kadonneet odotussalista.
"Työkkäriin pitää mennä heti ensimmäisenä työttömyyspäivänä, ennen sinne menoa ei saa tukia!" huusi Krista pää punaisena. "Itse menetin parin viikon tuet laiskisteluni takia."
Väärin. Ei tarvitse, katsos nykyaikana on olemassa INTERNET ja sitäkin kautta voi ilmoittautua ja käydä myöhemmin vain vahvistamassa ilmoittautumisensa sekä näyttämässä työtodistukset. Tiedän tämän, koska olen monipuolisesti eri tietoteknologioita käyttävä mediasurffari.
Menetin lopulta vain yhden päivän tuet.
Työvoimatoimisto oli perinteinen virasto eli kolkko ja harmaa paikka, jossa pitää ottaa vuoronumero ja odottaa ikuisuus päästäkseen kahden neliön kokoiseen koppiin työvoimaviranomaisen kuulusteltavaksi. Jonkin aikaa istuskeltuani viereen istahti kaksi kanssaodottajaa, noin kolmenkymmenen hujakoilla olevia miehiä.
"Taidan tämän jälkeen lähteä suoraan kotiin", partamies aloitti.
"Ei kannata, kotiin on moni kuollut", vitsiniekka kuittasi. "Se on katsos yleisin kuolinsyy, hehhehheh!"
Voi ziisus, tämmöisiäkö tosi tuoreita vitsejä joudun nyt kuunnella seuraavan tunnin ajan, manailin mielessäni.
"Siis mullahan ois ihan kaikki, jos en ois sairastunu. Oli parhaimmillaan 20 alaista ja liikevaihto 1,9 miljoonaa. Hirveetä hullunmyllyä, bisnes pyöri. Sit sairastuin ja kaikki meni, firma ja asunto. Mutta kyllä tässä taas jotain uutta keksii", vitsiniekka avautui ja partamies nyökytteli innostuneena. "Joo hei, perustetaan vaikka yhessä joku firma!"
"Joo ilman muuta. Minä en perusduunariks ala, kun oon tottunu tekemään bisnestä koko ikäni. Laitetaan maahantuontiyritys pystyyn tai toinen ois sit ravintola. Se ravintola pitäs vaan laittaa sit 4-5 kaupunkiin ja semmonen, mitä ei Suomes vielä oo", vitsiniekka suunnitteli. "Toisaalta oon ajatellu lähteä tästä Ruotsiin, siellä ois paremmat tsänssit bisneksille. En tosin kovin hyvin puhu ruotsia, mutta äkkiäkös sitä oppii."
"Joo, mullakin ois tuttuja Ruotsissa", partamies kertoi. "Yks kodinhoitaja. Tukholmassa."
"Niin niin, sinne vaan kato."
Seuraavaksi kaksikko alkoi keskustella veroista, eläkevakuutuksista ja yrittäjäkursseista. Kuuntelin vain puolella korvalla.
"Mä oon kyllä ajatellu, että jos saan töitä niin liityn kirkkoon ja maksan kirkollisveroa", partamies sanoi hyvin vakavana.
"Älä ny helvetissä, hulluko sä oot! Anna mulle mieluummin ne rahat, voin sit haudata sut mun takapihalle ku heität veivis."
"Ei kun ihan tosissani. Kato sillä kirkollisverolla saa kuitenkin Jumalan suojeluksen, että kyllä siinä rahoille tulee vastinetta."
Kolautan vahingossa pöytää, kaksikko keskeyttää ja katsoo minua. "Anteeksi neiti, ei kai meidän keskustelu häiritse?" vitsiniekka kysäisee. "Ei ollenkaan, jatkakaa vain."
"Niin... kyllä minä sitten kirkollisveroa alan maksaa. Katsos kun rahalla ei saa onnea, ainoa asia millä on merkitystä, on rakkaus", partamies filosofoi.
"Oot ihan oikeassa", vitsiniekka myöntelee. Samassa näyttöön ilmestyy vuoronumero 233, joka on minun numeroni. Siirryn virkailijan kopperoon.
Käynti kestää 10 minuuttia. Saan lomakkeita ja käskyn työnhakuvalmennukseen. "Osaan mielestäni kyllä hakea töitä muutenkin", yritin äkistä vastaan mutta myönnyn sitten. "Tämä on kaikille uusille hakijoille, ei kestä kuin tunnin. Ellet saavu paikalle, niin työnhakusi katkeaa, joten ilmoita, ellet pääse." "Ok, enköhän minä tule."
Hyvästelen virkailijan ja lähden pois. Partamies ja vitsiniekka ovat kadonneet odotussalista.
sunnuntaina 27. tammikuuta 2008
On niin tylsää, että tv kertoo minulle elämänohjeita
Päivän ohjelma:
- Herääminen
- Aamukahvi
- Irkkailua, sähköpostit, uutisten ja työpaikkojen tsekkaaminen netistä
- Kauppareissu
- Ruoanvalmistus
- GH3/joku tv-sarja/kirjan lukemista/irkkailua/pokeria
- Pään hakkaamista seinään
- Keitä lisää kahvia, tyhjään tiskikoneen, täytän pyykkikoneen
- Harkitsen graduntekoa
- Mietin, että onneksi ei ainakaan tarvitse lähteä baariin
- Kokeilen taas kaikkea: irkkaus, kirja, tv-sarja/leffa, GH3
- Oiskohan päivän aikana tullut uusia mukavia työpaikkailmoituksia?
- Hautaan ajatuksen gradun tekemisesta
- Huokaisen syvään ja houkuttelen jonkun kaverin käymään kaljalla
- Tulen baarista, syön pizzaa ja menen nukkumaan
- Pyörin sängyssä ja totean, ettei se uni tullutkaan
Pitäsköhän minun liittyä johonkin iltapäiväkerhoon tai askartelupiiriin? Noh, ensi viikon lopulla sentään yksi työhaastattelu. (Ja joojoo, tiedän että pitäisi ulkoilla tai harrastaa muuten liikuntaa ja ruokavaliokin saisi koostua jostain muusta kuin pizzasta, mutta en nyt ole mikään ulkoilmaihminen ja pizza nyt vain on hyvää.)
Tapahtui muuten hassu juttu, kun katsoin Heroesia yhtenä päivänä. Olin katsellessani syönyt maapähkinävoita, mutta yhtäkkiä en nähnytkään purkkia missään.
- Oletko laittanut maapähkinävoini johonkin? kysyin seuralaiseltani.
- Laitoin sen jääkaappiin.
Samassa Heroesista kuului:
- Ensimmäinen virhe: älä koskaan laita maapähkinävoita jääkaappiin!
Sarjassa ei muuten tuota ennen oltu puhuttu maapähkinävoista mitään. Tuollaiset sattumat ovat aika friikkejä, mutta sitäkin hauskempia. Harmi, että jäävät aika harvoin mieleen.
Tänään en mene kaljalle tai pizzalle, sen sijaan harppaan päivärytmissä kohtaan nukkuminen. Hyvää yötä.
- Herääminen
- Aamukahvi
- Irkkailua, sähköpostit, uutisten ja työpaikkojen tsekkaaminen netistä
- Kauppareissu
- Ruoanvalmistus
- GH3/joku tv-sarja/kirjan lukemista/irkkailua/pokeria
- Pään hakkaamista seinään
- Keitä lisää kahvia, tyhjään tiskikoneen, täytän pyykkikoneen
- Harkitsen graduntekoa
- Mietin, että onneksi ei ainakaan tarvitse lähteä baariin
- Kokeilen taas kaikkea: irkkaus, kirja, tv-sarja/leffa, GH3
- Oiskohan päivän aikana tullut uusia mukavia työpaikkailmoituksia?
- Hautaan ajatuksen gradun tekemisesta
- Huokaisen syvään ja houkuttelen jonkun kaverin käymään kaljalla
- Tulen baarista, syön pizzaa ja menen nukkumaan
- Pyörin sängyssä ja totean, ettei se uni tullutkaan
Pitäsköhän minun liittyä johonkin iltapäiväkerhoon tai askartelupiiriin? Noh, ensi viikon lopulla sentään yksi työhaastattelu. (Ja joojoo, tiedän että pitäisi ulkoilla tai harrastaa muuten liikuntaa ja ruokavaliokin saisi koostua jostain muusta kuin pizzasta, mutta en nyt ole mikään ulkoilmaihminen ja pizza nyt vain on hyvää.)
Tapahtui muuten hassu juttu, kun katsoin Heroesia yhtenä päivänä. Olin katsellessani syönyt maapähkinävoita, mutta yhtäkkiä en nähnytkään purkkia missään.
- Oletko laittanut maapähkinävoini johonkin? kysyin seuralaiseltani.
- Laitoin sen jääkaappiin.
Samassa Heroesista kuului:
- Ensimmäinen virhe: älä koskaan laita maapähkinävoita jääkaappiin!
Sarjassa ei muuten tuota ennen oltu puhuttu maapähkinävoista mitään. Tuollaiset sattumat ovat aika friikkejä, mutta sitäkin hauskempia. Harmi, että jäävät aika harvoin mieleen.
Tänään en mene kaljalle tai pizzalle, sen sijaan harppaan päivärytmissä kohtaan nukkuminen. Hyvää yötä.
keskiviikkona 23. tammikuuta 2008
Makuuhaavoja
Olen ollut nyt muutamia päiviä työttömänä, ja aika on kulunut oikein mukavasti. Minulla on paljon tekemistä; ostin Guitar Hero 3 -pelin, pelaan jonkin verran nettipokeria sekä erästä akronyymipeliä, minulla on uusia kirjoja ja olen katsellut tietokoneelta Heroes-tv-sarjaa. Lisäksi olen katsellut netistä työpaikkoja, täyttänyt työkkärin ja YTK:n lomakkeita sekä harkinnut etäisesti gradutyöskentelyn jatkamista. Siinähän onkin aika touhukkaat pari päivää, eikös?
No ei.
Olen ihan perkeleen tylsistynyt. Etukäteen kuvittelin, että työttömyysaika tuntuisi mukavalta lomailulta näin alkuun, ja tylsistyminen tapahtuisi joskus myöhemmin. Olin väärässä, tämä tuntuu alun alkaenkin todella turhauttavalta. Ehkä tähän adaptoituu joskus myöhemmin? Kai?
Okei, ehkä en ole nyt niin tylsistynyt vielä, mutta ahdistaa ajatus, että tämä jatkuu ehkä viikkoja, kuukausia... ja pitemmälle en voikaan ajatella.
Poika-nimisessä novellissa (ja siinä ällöttävässä leffassa, jossa on Hugh Grant pääosassa) rikas miljonääripoikamies rytmittää päivänsä puolen tunnin osioihin, jotta aika kuluisi paremmin. Tyyliin nyt katson tv:stä tämän sarjan, sitten lähden käymään kaupungilla, syön siellä myös lounaan...jne. Olen huomannut samoja elkeitä itsessäni, paitsi etten ole miljonääri enkä poikamies enkä luojan kiitos Hugh Grant. Yritän rytmittää päiväni täyteen ohjelmaa, jotta aika kuluisi jouhevammin. Omituista, että aikaisemmin nautin täysillä vapaapäivistä, eikä pelkkä makoilu tuntunut lainkaan pahalta. Nyt tuntuu. Kaiketi tämä on jonkinlaista syyllisyydentuntoa siitä, että olen täysin hyödytön.
Töitä löytää, jos haluaa. Uskon sen ainakin omalla kohdallani, mutta viimeisin työsuhteeni oli niin mukavaa hommaa, että olen asettanut melkoisen riman itselleni. Pitäisi löytää koulutusta vastaavaa, mielekästä työtä, jossa voisin viihtyä pitempään. Tympeitä pätkätöitä olen ennen viimeisintä työsuhdetta tehnyt ihan riittävästi, joten ehkä kuitenkin löydän enemmän motivaatiota tähän hyödyttömään makoiluun, kuin työhön, joka ei millään tavalla kiinnosta.
Hassua, miten pitää olla sisäänrakennettuna ajatus siitä, että minun pitää olla hyödyksi. Tuntuu vaikealta osata arvostaa itseään ihan vaan ihmisenä, eikä vain yhteiskunnan tuottavana jäsenenä. Miksi haluan määritellä itseni työn kautta, vaikka pikku panoksellani ei ole oikeasti mitään merkitystä? Ja silti sitä samalla haaveilee kaikkien muiden tavoin siitä, että voittaisi lotossa pääpotin, eikä tarvitsisi raahata persettään enää yhteenkään työpaikkaan, vaan tehdä ihan mitä haluaa.
Niin, mitähän minä nyt sitten haluan? Siinäpä kysymys. Omalla laillaan varmasti ihan terveellistäkin, että nyt minulla on aikaa pohtia sitä. Ehkä pääsen piakkoin syyllisyydentunnostani ja totean, että elämäni on ihan mukavaa juuri tällä tapaa, olemalla vain.
Sitä odotellessa katselen vähän Heroesia.
No ei.
Olen ihan perkeleen tylsistynyt. Etukäteen kuvittelin, että työttömyysaika tuntuisi mukavalta lomailulta näin alkuun, ja tylsistyminen tapahtuisi joskus myöhemmin. Olin väärässä, tämä tuntuu alun alkaenkin todella turhauttavalta. Ehkä tähän adaptoituu joskus myöhemmin? Kai?
Okei, ehkä en ole nyt niin tylsistynyt vielä, mutta ahdistaa ajatus, että tämä jatkuu ehkä viikkoja, kuukausia... ja pitemmälle en voikaan ajatella.
Poika-nimisessä novellissa (ja siinä ällöttävässä leffassa, jossa on Hugh Grant pääosassa) rikas miljonääripoikamies rytmittää päivänsä puolen tunnin osioihin, jotta aika kuluisi paremmin. Tyyliin nyt katson tv:stä tämän sarjan, sitten lähden käymään kaupungilla, syön siellä myös lounaan...jne. Olen huomannut samoja elkeitä itsessäni, paitsi etten ole miljonääri enkä poikamies enkä luojan kiitos Hugh Grant. Yritän rytmittää päiväni täyteen ohjelmaa, jotta aika kuluisi jouhevammin. Omituista, että aikaisemmin nautin täysillä vapaapäivistä, eikä pelkkä makoilu tuntunut lainkaan pahalta. Nyt tuntuu. Kaiketi tämä on jonkinlaista syyllisyydentuntoa siitä, että olen täysin hyödytön.
Töitä löytää, jos haluaa. Uskon sen ainakin omalla kohdallani, mutta viimeisin työsuhteeni oli niin mukavaa hommaa, että olen asettanut melkoisen riman itselleni. Pitäisi löytää koulutusta vastaavaa, mielekästä työtä, jossa voisin viihtyä pitempään. Tympeitä pätkätöitä olen ennen viimeisintä työsuhdetta tehnyt ihan riittävästi, joten ehkä kuitenkin löydän enemmän motivaatiota tähän hyödyttömään makoiluun, kuin työhön, joka ei millään tavalla kiinnosta.
Hassua, miten pitää olla sisäänrakennettuna ajatus siitä, että minun pitää olla hyödyksi. Tuntuu vaikealta osata arvostaa itseään ihan vaan ihmisenä, eikä vain yhteiskunnan tuottavana jäsenenä. Miksi haluan määritellä itseni työn kautta, vaikka pikku panoksellani ei ole oikeasti mitään merkitystä? Ja silti sitä samalla haaveilee kaikkien muiden tavoin siitä, että voittaisi lotossa pääpotin, eikä tarvitsisi raahata persettään enää yhteenkään työpaikkaan, vaan tehdä ihan mitä haluaa.
Niin, mitähän minä nyt sitten haluan? Siinäpä kysymys. Omalla laillaan varmasti ihan terveellistäkin, että nyt minulla on aikaa pohtia sitä. Ehkä pääsen piakkoin syyllisyydentunnostani ja totean, että elämäni on ihan mukavaa juuri tällä tapaa, olemalla vain.
Sitä odotellessa katselen vähän Heroesia.
tiistaina 15. tammikuuta 2008
Dancing with the Devils
Myin sitten sieluni paholaiselle: rekisteröin itseni Facebookiin. Saa lisätä kaveriksi, ken haluaa.
Ei mulla muuta.
Ei mulla muuta.
sunnuntaina 13. tammikuuta 2008
Ruususen unta
Nukkumisessa hauskinta on mielikuvitukselliset ja todentuntuiset unet. Minä näen aika paljon unia, jotka kykenen myös muistamaan hyvin herättyäni. Entisaikaan unien uskottiin olevan viestejä jumalilta tai henkiolennoilta, nykyään niiden ajatellaan olevan vain vääristyneitä koosteita arkielämän tapahtumista. Minusta on mielenkiintoista pohdiskella, mistä mikäkin unitapahtuma on päähäni juolahtanut. Nyt aionkin jakaa kanssanne pari viimeöistä untani.
Ensimmäisessä niistä minä ja Pasi olimme lilliputteja; niitä Gulliverin retkien minikokoisia tyyppejä. Tarina ei kerro miten olimme päätyneet tilanteeseen missä olimme, mutta joka tapauksessa roikuimme yhteisen ystävämme Kristan häpykarvoissa vaarassa pudota niistä. Krista oli meihin verrattuna jättiläiskokoinen, karvatkin olivat meille vahvoja kuin puiden oksat. Ne olivat myös liukkaat ja limaiset ja niistä oli todella vaikea saada pitävää otetta.
Pasilla olikin idea: ”Kiivetään Kristan römpsään niin siellä olemme turvassa.”
”Hyi en tule!” huudahdin. ”Siellähän kastuu!”
Pasi päätti vastusteluistani huolimatta toteuttaa aikeensa ja oli jo puoliksi ”inessä” kunnes kummankin ote lipsui ja tipahdimme maahan loukaten lievästi itsemme.
Kiperästä tilanteesta selvittyämme päätimme järjestää Kristalle kunnon syntymäpäiväjuhlat. Lahjaksi päätin piirtää hänelle tilanteesta sarjakuvan.
Selitys: Ensimmäisenä mieleen juolahtava tulkinta on, että olen nappaillut liikaa sieniä. Toinen, arkisempi tulkinta, on ehkä silti realistisempi. Olin perjantaina ravintola Tentissä parilla oluella, ja pöydässä, jossa istuin, oli sarjakuva. Se oli väännös Gulliverin retkistä, joissa lilliputtien vangiksi joutuikin kaunis nainen. Hahmot olivat tulleet uneeni tuttavieni muodossa. (Tai ehkä minä sittenkin olen nappaillut vain liikaa sieniä.)
Toisessa unessani olin pikkusiskoni, Kristan ja Joonaksen kanssa suuressa hotellissa pelaamassa uhkapelejä. Kesken hauskan illan hotelliin tuli ryöstäjiä, jotka pakottivat meidät yhteen hotellihuoneista. Muu hotellin väki ei vielä tässä vaiheessa tiennyt ryöstöstä. Ryöstäjät kahlitsivat meidät rautasänkyihin käsiraudoilla ja uhkasivat tappaa meidät, mikäli päästäisimme pienenkään inahduksen. Ryöstäjät poistuivat muita hotellin asukkaita ahdistelemaan ja jäimme kahlittuina makaamaan. Ajan myötä meille tuli voimakas wc-hätä. Kiemurtelimme kaikki tuskissamme sängyillä, kaikki, paitsi Joonas. Hän vain vihelteli huolettomasti.
sunnuntaina 6. tammikuuta 2008
Japanilainen Super Mario
Pitäkää hauskaa tämän hauskan mutta sitäkin psykoottisemman pelin kanssa. Itsehän revin persettäni vasta ekan levelin lopussa, mutta olenkin pelaajana melko surkimus :)
keskiviikkona 2. tammikuuta 2008
Tikulla silmään
Ensimmäinen työpäivä loman jälkeen oli tyypillisen kammottava. Vuorokausirytmi pitää kääntää väkisin ympäri, vaikkei vielä ollut toipunut uudenvuoden kemuistakaan, päätä särkee ja muu kuin nukkuminen tai nettisurffailu ei kiinnosta. Kaipa tässä kuitenkin taas parissa päivässä pääsee takaisin työrytmiin.
Ennen tuikitarpeellisia päiväunia tulin tänne vielä muisteloimaan luokkakokouksen inspiroimana, että mitä ihmeen tekemistä me siellä pikkuruisessa tuppukylässä oikein kersoina keksittiin? Ohjatut harrastusmahdollisuudet kun koostuivat perjantai-illan satujumpasta, 4H-kerhosta ja torstaisin ala-asteella pidettävistä 10 minuuttia kestävistä pianotunneista. Loput tekemiset keksittiin itse. Tuntuu, että nykyajan kersoja ollaan viemässä erilaisiin kehittäviin harrastuspiireihin lähes päivittäin ja tokihan kaupungeissa on ihan toisenlaiset mahdollisuudet tehdä mitään mielenkiintoista.
Olenhan minä hölmöjä lapsuuden leikkejäni täälläkin listannut. Listataanpa nyt sitten vähän teini-iänkin harrastuksia. Siis kai sitä tuli muutakin tehtyä, kuin poltettua tupakkaa, käytyä discoissa ja juotua kaljaa? Ainakin joskus?
Kirkonkylällä oli sunnuntaisin auki yksi kauppa, Aikalisä nimeltään. Kauppias sulki sunnuntaisin kaupan ovet lounastunnin ajaksi, ja huvittelimme pyörimällä kaupan pihassa ja laskemalla, kuinka moni ihminen käy lounastunnin aikana turhaan vetämässä ovenkahvasta. Huisin jännittävää!
Helluntaiseurakunnan kokoukset. En ole helluntailainen, vaan kirkosta eronnut agnostikko, mutta jostain syystä kulutin yhden sun toisenkin lauantai-illan parin uskovaisen kaverin seurana nuorten illoissa kuunnellen nolostuneena muiden kielillä puhumista ja pyörtyillen (ei, en usko että se oli jumalan kosketus tai vastaava, vaan ihan hapenpuute). Tilanteena ne olivat vähintään yhtä huumaavia kuin viikonloppukaljoittelukin.
Mummon kanssa käsityönäyttelyissä kiertely. Yleensä isoisäni oli kuskina, mutta 18-vuotiaana kortin saatuani minusta tuli kylän mummoköörin virallinen kuski, joka kierrätti leidejä koko maakunnan käsityötapahtumissa sekä silloin tällöin myös kukkamekko-ostoksilla. (Mummojen innostus ei tosin minuun tarttunut, muistaakseni käsityönumeroni oli koko kouluajan todistukseni huonoin numero, eli seiska. Kerran tosin tein lukiossa hienon kokohameen treffejä varten, mutta se ratkesi kotimatkalla...että se niistä käsityötaidoista.)
Yläasteella kävin pari kertaa kivenhiontakurssilla. Keski-ikäiset mammat ihailivat toistensa kivikasoja, mutta mitään siellä ei hiottu vaan juotiin kahvia ja juoruttiin. Se siitä kiveshionnasta.
Erilaisten listojen kirjoittaminen on sitten mukavaa. Jonkinlaista järjestyksenkaipuuta kenties, tai kontrollifriikkeyttä? Tämä harrastus on säilynyt koko ikäni. Seuraavaksi listaankin lempiseksiasennÄH
Mutta: turha siis tulla sanomaan, että maalla ei olisi mukavaa, tekemistä kyllä keksii kun haluaa! Ja sitten ne kauan kaivatut päiväunet...
Ennen tuikitarpeellisia päiväunia tulin tänne vielä muisteloimaan luokkakokouksen inspiroimana, että mitä ihmeen tekemistä me siellä pikkuruisessa tuppukylässä oikein kersoina keksittiin? Ohjatut harrastusmahdollisuudet kun koostuivat perjantai-illan satujumpasta, 4H-kerhosta ja torstaisin ala-asteella pidettävistä 10 minuuttia kestävistä pianotunneista. Loput tekemiset keksittiin itse. Tuntuu, että nykyajan kersoja ollaan viemässä erilaisiin kehittäviin harrastuspiireihin lähes päivittäin ja tokihan kaupungeissa on ihan toisenlaiset mahdollisuudet tehdä mitään mielenkiintoista.
Olenhan minä hölmöjä lapsuuden leikkejäni täälläkin listannut. Listataanpa nyt sitten vähän teini-iänkin harrastuksia. Siis kai sitä tuli muutakin tehtyä, kuin poltettua tupakkaa, käytyä discoissa ja juotua kaljaa? Ainakin joskus?
Kirkonkylällä oli sunnuntaisin auki yksi kauppa, Aikalisä nimeltään. Kauppias sulki sunnuntaisin kaupan ovet lounastunnin ajaksi, ja huvittelimme pyörimällä kaupan pihassa ja laskemalla, kuinka moni ihminen käy lounastunnin aikana turhaan vetämässä ovenkahvasta. Huisin jännittävää!
Helluntaiseurakunnan kokoukset. En ole helluntailainen, vaan kirkosta eronnut agnostikko, mutta jostain syystä kulutin yhden sun toisenkin lauantai-illan parin uskovaisen kaverin seurana nuorten illoissa kuunnellen nolostuneena muiden kielillä puhumista ja pyörtyillen (ei, en usko että se oli jumalan kosketus tai vastaava, vaan ihan hapenpuute). Tilanteena ne olivat vähintään yhtä huumaavia kuin viikonloppukaljoittelukin.
Mummon kanssa käsityönäyttelyissä kiertely. Yleensä isoisäni oli kuskina, mutta 18-vuotiaana kortin saatuani minusta tuli kylän mummoköörin virallinen kuski, joka kierrätti leidejä koko maakunnan käsityötapahtumissa sekä silloin tällöin myös kukkamekko-ostoksilla. (Mummojen innostus ei tosin minuun tarttunut, muistaakseni käsityönumeroni oli koko kouluajan todistukseni huonoin numero, eli seiska. Kerran tosin tein lukiossa hienon kokohameen treffejä varten, mutta se ratkesi kotimatkalla...että se niistä käsityötaidoista.)
Yläasteella kävin pari kertaa kivenhiontakurssilla. Keski-ikäiset mammat ihailivat toistensa kivikasoja, mutta mitään siellä ei hiottu vaan juotiin kahvia ja juoruttiin. Se siitä kiveshionnasta.
Erilaisten listojen kirjoittaminen on sitten mukavaa. Jonkinlaista järjestyksenkaipuuta kenties, tai kontrollifriikkeyttä? Tämä harrastus on säilynyt koko ikäni. Seuraavaksi listaankin lempiseksiasennÄH
Mutta: turha siis tulla sanomaan, että maalla ei olisi mukavaa, tekemistä kyllä keksii kun haluaa! Ja sitten ne kauan kaivatut päiväunet...
Loppuvuosi pähkinänkuoressa
Heräsin tänään tuttavan asunnosta puolimetrinen tekopenis kainalossani, kävin ostamassa New Chinese Foodista uutta lempiruokaani Pekingin keittoa ja aloin pohtia, miten tiivistettynä toisin esille loppuvuoden tapahtumat.
Joulu oli rauhallinen, en kiertänyt sukulaisissa enkä syönyt lainkaan perinteistä jouluruokaa. Nautin vain vapaapäivistä ja vietin aikani leffoja katsellen ja kirjoja lukien. Aattoiltana oli hämmentävää käydä kaupungilla kävelyllä, kun kadut olivat aivan autioina. Joululahjoja annoin ja sain vain pari kappaletta. Itselleni ostin parhaan joululahjan: GHD:n suoristusraudan, joka on aivan huippuhyvä - ja huippukallis.
Luokkakokous oli aika aneeminen kokemus. Odotukseni eivät olleet korkealla, mutta onnistuin silti pettymään. Paikalle vaivautuvat vain epäkiinnostavimmat nyhveröt. Yhden tytön tapaaminen oli tosin kovinkin ilahduttavaa, mutta hänkin vain pistäytyi ja kiirehti sitten kotiin pumppaamaan maitoa tissistä. Useat olivat saaneet ensimmäisen lapsensa ja viettivät hyvinkin aikuismaista perhe-elämää. Pari oli minun laillani ehtinyt jo erotakin, yksi oli kuollut ja yksi lusimassa. Perussettiä.
Luokkakokouksesta lähdettyäni piipahdin siskon kanssa vielä baarissa. Voisi kuvitella, että pikkukylän baarissa istuskeltaisiin nappiverkkareissa ja kumisaappaissa, mutta kaikkea muuta. Erityisesti naiset laittautuvat baariin viimeisen päälle ja tanssivat postimerkin kokoisella tanssilattialla lurexit kimaltaen. Pikkukylän meininkiä oli myös se, kuinka tanssijat yhtäkkiä päättivät riisua itsensä alasti ja pyllistellä baariväelle. Dj ja portsari katsoivat menoa hymyssä suin ja oloni oli melko epätodellinen, varsinkin kun samalla minulle esittäytyi poika nimeltä Raili.
Lopuksi vielä pari käytännön vinkkiä perustuen joulunajan tapahtumiin:
1. Huonot renkaat + liukas tie = 180 asteen pyörähdys ja auto ojassa. Ehkä auton renkaat ovat vähän väärä kohta säästää rahaa?
2. Homobileistä ei kannata ottaa luostarista lomalla olevaa lesboa buddhalaismunkkia kotiinsa, ellei aio antaa sille. Se suuttuu ja viskelee pistaasipähkinöitä ympäri olohuonetta.
Parempaa Uutta Vuotta 2008!
Joulu oli rauhallinen, en kiertänyt sukulaisissa enkä syönyt lainkaan perinteistä jouluruokaa. Nautin vain vapaapäivistä ja vietin aikani leffoja katsellen ja kirjoja lukien. Aattoiltana oli hämmentävää käydä kaupungilla kävelyllä, kun kadut olivat aivan autioina. Joululahjoja annoin ja sain vain pari kappaletta. Itselleni ostin parhaan joululahjan: GHD:n suoristusraudan, joka on aivan huippuhyvä - ja huippukallis.
Luokkakokous oli aika aneeminen kokemus. Odotukseni eivät olleet korkealla, mutta onnistuin silti pettymään. Paikalle vaivautuvat vain epäkiinnostavimmat nyhveröt. Yhden tytön tapaaminen oli tosin kovinkin ilahduttavaa, mutta hänkin vain pistäytyi ja kiirehti sitten kotiin pumppaamaan maitoa tissistä. Useat olivat saaneet ensimmäisen lapsensa ja viettivät hyvinkin aikuismaista perhe-elämää. Pari oli minun laillani ehtinyt jo erotakin, yksi oli kuollut ja yksi lusimassa. Perussettiä.
Luokkakokouksesta lähdettyäni piipahdin siskon kanssa vielä baarissa. Voisi kuvitella, että pikkukylän baarissa istuskeltaisiin nappiverkkareissa ja kumisaappaissa, mutta kaikkea muuta. Erityisesti naiset laittautuvat baariin viimeisen päälle ja tanssivat postimerkin kokoisella tanssilattialla lurexit kimaltaen. Pikkukylän meininkiä oli myös se, kuinka tanssijat yhtäkkiä päättivät riisua itsensä alasti ja pyllistellä baariväelle. Dj ja portsari katsoivat menoa hymyssä suin ja oloni oli melko epätodellinen, varsinkin kun samalla minulle esittäytyi poika nimeltä Raili.
Lopuksi vielä pari käytännön vinkkiä perustuen joulunajan tapahtumiin:
1. Huonot renkaat + liukas tie = 180 asteen pyörähdys ja auto ojassa. Ehkä auton renkaat ovat vähän väärä kohta säästää rahaa?
2. Homobileistä ei kannata ottaa luostarista lomalla olevaa lesboa buddhalaismunkkia kotiinsa, ellei aio antaa sille. Se suuttuu ja viskelee pistaasipähkinöitä ympäri olohuonetta.
Parempaa Uutta Vuotta 2008!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
