Valveunta

Olen ollut nyt hereillä 28 tuntia, oloni alkaa olla melko epätodellinen ja unenomainen. Lojun (korjatun!) läppärini ja kissalauman kanssa sängyssä ja blogattuani minun onkin tarkoitus vaipua uneen. Unirytmini on taas ollut tyypillinen työttömän lorvijan rytmi ja yritän kääntää sitä normaalin työväestön kanssa yhteensopivammaksi. Sinänsä on kyllä hauskaa nukkua päivät ja valvoa yöt, mutta esimerkiksi virastoissa asioinnin, puhelinsoittojen ja muiden sosiaalisten tilanteiden vuoksi se ei ole kovin käytännöllistä.

Lisää kevätvillitystä. Aloitin alkoholilakon ensisijaisesti rahansäästö- mutta myös terveysmielessä. Tämä on kymmenes tipaton päiväni enkä ole päättänyt, kuinka pitkän aikaa aion jatkaa. Ehkä vappuun saakka? Noh, eipäs olla yltiöoptimisteja vielä. Baareilusta alkoi tulla samanlaista rutiinia kuin mistä tahansa muustakin arkisesta asiasta, jolloin se ei enää ollut hauskaa. Viina (tai viini) on hyvää, kun sen nauttiminen tuntuu juhlatilanteelta, eikä tavalliselta arjelta. Koska sosiaaliset kuvioni ovat suureksi osaksi keskittyneet kosteiden iltamien ympärille, tunnen nyt oloni vähän yksinäiseksi. En osaa mennä baariin ja tilata kokista tai kahvia ja katsella kun muut dokailevat. Toisaalta, senkin taidon voi varmasti oppia, eihän siellä tarvitse valomerkkiin asti istuskella.

Valvominen on parasta huumetta. Taisin nukahtaa äsken sekunniksi, heräsin pään nuokahdukseen.

28 tuntia. Eikö se ole jokin leffa? Vai sekoitanko vain 28 daysiin? Samapa tuo.

Tänään kaupungilla käydessäni etsiskelin parista kirjakaupasta Monica Fagerholmin Amerikkalainen tyttö -romaania, tuloksetta. Kovakantisen painoskin oli jo loppunut, mutta pokkarina kirjaa sai tilaamalla noin viikon toimitusajalla. En muista kuka kirjaa minulle suositteli, mutta hänen kuvauksensa perusteella innostuin teoksen hankkimaan. Suosittelija taisi mm. käyttää kirjasta sanaa lynchimäinen, joka on minun kohdallani melkoinen taikasana. Rakastan leffoja, jotka antavat joka näkemällä jotain uutta itsestään ja jotka vaativatkin useita katselukertoja auetakseen - ja silloinkin tulkintoja voi olla useita. Ehkä eniten silti pidän siitä salaperäisestä ja tiiviistä tunnelmasta, jonka Lynch pystyy elokuviin luomaan. Luonnollisesti tv-sarjojen kestosuosikkini on Twin Peaks. (Tietysti minun täytyi TP-boksin lisäksi hankkia Laura Palmerin päiväkirja, Fire walk with me -leffa ja soittolistassa soi aika usein Angelo Badalamentin musiikit).

Olen nähnyt taas paljon unia. Viimeisimmässä seisoin rantakielekkeellä ja taistelin meren tai tuulen jumalan kanssa. Lopulta myrskyävä meri veti minut syvyyksiinsä, vajosin pohjaan ja nielin litroittain suolaista merivettä. En kuitenkaan hukkunut, vaan hetken panikoituani aloin voida aivan hyvin hengittämättä ja sukeltelin merenpohjaa tutkien ikuisuudelta tuntuvan ajan. Jos pohjalla olo tuntuu näin hyvältä, niin antaa mennä vaan!

28 tuntia ilman unta. Ei se ole lähelläkään ennätystäni (joka lienee reilu pari vuorokautta) mutta ihan sopivan lynchimäiseksi tunnen oloni tälläkin hetkellä. Siispä päätän bloggaamiseni tähän ja vajoan pohjaan taistelematta.

Hyvää yötä.